Gaultier kertoi heille satunnaisen pelastumisensa.
"Olet oikea pölkkypää, se on varma", sanoi Jake. "Mutta luullakseni on meidän kumminkin haalattava sinut ihmisten ilmoille."
Saatuaan kuulla, ettei Gaultier ollut loukkautunut, rupesi Pierre auttamaan Jakea pitkän suopungin selvittelemisessä. Sitten kuin sen toiseen päähän oli tehty silmukka, laskettiin se Gaultierille, joka kiersi sen ruumiinsa ympärille kainaloitten alle, ja saatuaan merkin haalasivat metsästäjät hänet kuilusta hänen seikkailunsa häntä sen enempää vahingoittamatta. He poistuivat nopeasti paikalta ja saapuivat noin tunnin kuluttua leiriin, jossa he aterian kestäessä laskivat hieman leikkiä Gaultierin kustannukella. Viimeksimainittu suhtautui siihen kumminkin niin hyväntuulisesti, että toiset pian lopettivat ivansa hänen seikkailuistaan.
XV.
MATKAA JATKETAAN VIELÄKIN.
Päivät kuluivat nyt hupaisesti. Virran rannoilla, missä maa oli pehmeätä, olevista jäljistä voitiin huomata että seudulla oli runsaasti riistaa. Suuria hirvi- ja antilooppilaumoja nähtiin useinkin laukkaavan aavikolla säikähdettyään kanootin lähestymistä. Senvuoksi liikuttelivatkin metsästäjät ahkerasti melojaan päästäkseen niin nopeasti kuin suinkin matkansa perille, jolloin he saisivat heti alkaa täydentää turkisvarastoaan. Kahdeksantena aamuna heidän Bull Poundille tulonsa jälkeen ilmoitti Jake nuorukaisille, että he juuri olivat poistumaisillaan Brittiläisestä territoriosta.
"Näetkö tuota kivikasaa?" kysyi hän Pierreitä viitaten muutamiin rannalle pystytettyihin kivilohkareihin. "Luullakseni kulkee sen kautta tähtilipun ja vanhan Viktorian maan raja."
"Mihinkä valtioon olemme nyt saapuneet, Jake?" kysyi Pierre.
"Montanaan", vastasi metsästäjä.
Nuorukaiset katsoivat ympärilleen kasvavin mielenkiinnoin, ikäänkuin nimen tahi omistajan muutos olisi vaikuttanut myös jonkunlaisen maisemankin muutoksen. Näin he matkustivat eteenpäin pysähtyen joskus metsästämään silloin kun eväät loppuivat ja joskus levähdyttämään väsyneitä käsivarsiaan, sillä kuta lähemmäksi he saapuivat vuoristoa sitä kovemmaksi muuttui virtakin. Päivä päivältä tulivat nuo jylhät vuoret lähemmäksi niiden ylempien lumipeitteisten huippujen todistaessa niiden suunnatonta korkeutta. Matalammilla rinteillä kasvoi synkkää metsää ulottuen joka suunnalle silmän kantamattomiin.