Seurasi päiviä, joiden aikana Willfriede tuskin puhui sanaakaan maalaajalle. Aikaisin aamulla tämä jätti talon ystävänsä kanssa, ratsasti pelloille hänen muassaan ja palasi kotiin vain yhteisille päivällisille. Tilanomistaja oli sitä tyytyväisempi, kuta useammin näki hänet rinnallaan. Hänestä tuntui hyvältä, että Paul oli huolissaan löytänyt tien takaisin hänen luoksensa ja oli nyt taas Heilwigshofissa kuin kotonaan. Hän piti suureksi osaksi taiteilijan viettämän epävakaisen matkustaja-elämän syynä sitä hivuttavaa, jäytävää alakuloisuutta, joka oli painostamassa hänen mielialaansa. Paulin parantamiseksi hän keksi sellaisen suunnitelman, että hän pitää hänet kiinteästi läheisyydessään ja, jos mahdollista, — naittaa hänet. Tavallisella pontevuudellaan hän alkoi heti toteuttaa tarkoitustaan, kysymättä sen mieltä, jota asia eniten koski. Hän tiesi jo nuoren tytönkin, joka oli Paulille niin sopiva kuin suinkin mahdollista, solakka, vaalea, sivistynyt, orpo, eikä varatonkaan, ja hänet hän nyt kutsui käymään Heilwigshofissa.
"No, kuinka teitä miellyttää ystävättäremme?" kysyi Willfriede-rouva maalaajalta. Talon isäntä oli mennyt neidin kanssa biljardihuoneeseen; sieltä kuului neidin kirkas nauru, kun hän taivuttautui pitkälle viheriän veran ylitse ja teki biljardikepillään siron, tottuneen työnnön.
"Oivallisesti", vastasi Paul vilpittömästi, "on hauska katsoa häntä".
"Se ilahduttaa minua", sanoi Friede-rouva hiljaa. "Ja eikö teitä haluttaisi, herra Gordon, maalata neiti Agathe? Luulen, että hän toivoo sitä."
"Maalata! Hänet kauniine väreineen ja korkealle kammattuine hiuksineen?"
"Eikö hän ole sievä?"
"Hyvin sievä."
"Ettekö te tahdo? Ja te olette kuitenkin alkanut maalata minuakin."
"Teitä!…"
Ensi kehtaa hän nyt käytti ystävänsä vaimoa kohtaan tuollaista äänensävyä, ensi kertaa katsoi häntä niin. Samassa silmänräpäyksessä, kun hän sen teki, hän tiesi, ettei hän olisi saanut sitä tehdä. Ja kun hän näki veren hitaasti, hyvin hitaasti nousevan Willfrieden poskille, kaulan hentoihin verisuoniin, korviin, ohimoille, kunnes otsa ja niska olivat kokonaan punaiset ja Willfrieden täytyi suunnata katseensa alas, silloin hän kääntyi korollaan ympäri, meni ulos huoneesta ja pois koko talosta.