"Niinpä niin. Jotakin sellaista sipistiin jo pöydässä. En tahtonut kuunnella sitä. Ensimmäinen syy vaimon ottamiseen: että hän ei sovi meille iältään, säädyltään eikä kasvatukseltaan. Toinen, että hän on rutiköyhä, orpo ja heikko terveydeltään — hän ontuu, sanoi lankosi Müller —, että hänen todennäköisesti pitäisi ottaa seuranaisen paikka, jollei hän löytäisi kelpo miestä, joka olisi tarpeeksi hyväntahtoinen laskeakseen itse hankkimansa omaisuuden, kauniin maatilansa, kunnia-arvoisan nimensä ja jalon sydämensä neiti kreivittären jalkain juureen, jotta hänen aateliset korkokenkänsä saattaisivat somasti tallata niitä."
"Paul, sinä unhotat…"
"Niin, anna anteeksi, minä unhotin yhden ja ainoan paikkansa pitävän syyn, joka saa tehdä miehen sellaiseksi, että nainen voi kääntää hänen selväjärkisen päänsä: nimittäin polttavan, järjettömän rakkauden. Siitä sinussa ei tunnu näkyvän paljon jälkiä. Sinä, kylmän järjen julistaja, aiot mennä naimisiin, jotta ystävälläsi, kun hän vastedes tulee viereisille, — kuinka sinä sanoitkaan? — olisi sopivaa seuraa, haastellakseen taiteesta ja tieteestä. Se ajatus yksinkö sinut täytti, kun vietit kihlajaisiasi?"
"Minä en ole vielä niitä viettänyt."
"Etkö? Onko siis vielä aikaa? Johannes, minä vannotan sinua! Mutta minä en tunne häntä. Mutta muutoin minä tunnen naiset — paremmin kuin sinä. Alkaen äidistäni, joka vietti häitään isäni veljen kanssa, ennenkuin vielä olivat loppuun kuluneet ne kengät, jotka jalassa hän oli vienyt isä-vainajani hautaan; tästä ensimmäisestä alkaen tädit ja naisserkut, myöhemmin mallit, ystävättäret ja ihailijattaret, minä tunnen heidät. Ja — salli minun sanoa se sinulle — he eivät ole miehen ystävyyden arvoisia!"
"Se on minunkin ajatukseni."
"Ja sentään!"
"Juuri siksi. Minusta ei näytä niin kovin tärkeältä, vaikkapa kahdesta ystävästä toinen ottaa vaimon, tai vaikkapa molemmat sen tekevät. Jos esimerkiksi sinä päättäisit — —"
"Minä!" — Paul purskahtaa iloiseen nauruun. Hän istuutuu Heilwigiä vastapäätä, aivan lähelle, tarttuu hänen käsiinsä ja katsoo häntä silmiin: — "Totisesti, Johannes, kun et ole sitä askelta vielä astunut, niin jätä se mieluummin sikseen, minä pyydän sinua."
Johannes polttaa levollisesti. "Pidätkö minua liian vanhana?"