"Mutta sen sinä tiedät, että hän ottaa sinut?"
"Minä luulen niin."
"Sinä et ole vielä varma?"
"Kerroinhan sinulle jo, että olen pitänyt velvollisuutenani ilmoittaa asian kaikkein ensiksi sinulle ja sitten veljelleni ja sisarilleni."
"Ennenkuin olet puhunut hänelle itselleen? Eikö hän tiedä mitään asiasta?"
"Ei kerrassaan mitään. Minä menen huomenna kihloihin. Sitä ennen kirjoitan sisaruksilleni."
"Ja kun sinä olet kirjoittanut, entä jos hän ei tahdokaan."
Herra Heilwig pudisti vain päätänsä. Että joku ei tahtoisi, mitä hän tahtoi, sitä ei ollut hänelle tapahtunut sinä pitkänä aikana, jonka hän oli ollut tilan isäntänä ja talon sekä perheen käskijänä.
"Minä vannotan sinua, Johannes", toisti taiteilija kiihtyneesti, "jos et vielä ole sidottu, niin älä sido itseäsi, harkitse sitä ainakin vielä. Sinä olet liian kauan tottunut olemaan vain omana herranasi, toimimaan yksin oman mielesi mukaan. Kuinka aiot sietää, että toinen, yhtä oikeutettu mahti on rinnallasi, että sinun täytyy mukautua naisen toiveisiin ja oikkuihin!"
Johannes nousi. "No, saammehan nähdä. Mutta nyt: hyvää yötä."