Näyttämönä on kuninkaanlinnan edusta Argoossa. Perällä näkyy linna sisäänkäytävineen. Edempää sivuilta päin näkyy hiukan kaupunkia ja taempaa merta. Koristeina jumalainkuvia.
Tapaus vähän aikaa Troian valloituksen jälkeen.
Yöllä. Linnan katolla istuu vartia etäälle tähystellen.
VARTIA.
Jumalilta pyydän pääsöä näistä vaivoistain, vuoskautten vartiatyöstä, jossa, kyyrylläin kuin koira ylhäll' Atreyn-linnan katolla, oon öiset tähtiparvet tarkoin oppinut ja yläilmain uljaat loistovaltiaat, jotk' ihmisille lämpimän ja talven tuo [nuo tähdet milloin laskevat tai nousevat]. Ja yhä varron vaan sen soihdun tähteä, sen liekin välkesanomaa, jok' ilmoittaa jo Troian sortuneeksi.[3] Niinhän sääntelee tääll' urhomaisna nainen, mieli toiveissaan. Vaan maatessain yökasteisella, kolkolla vuoteella, jossa unelmat ei poloista käy katsomass' — ah! unen eestä ilmestyy vain pelko, ettei silmäluomet ummistuis — kun mielin siinä laulella tai hyräillä ja laulamalla loihdin torkan tuonnemmas, tään linnan surkeutta täytyy surtani, jot' ei, kuin ennen, kelpo neuvoin hallita. Oi! jospa onni sois jo pääsön vaivoistain ja riemuviestin lieska yöstä leimahtais!
Äkkää valkean välkettä ilmanääreltä.
Ha hei! ohoi!
Oi terve soihtu yön! Sä päivän kirkkahan
valoa ennustat, tään voiton vietäntää
Argoossa juhlakarkeloilla, lauluilla.
Agamemnonin nyt puolisolle kertomaan
käyn: vuoteeltaan hän nousten kohta nostakoon
hovissa heljän riemuäänen raikumaan
tään välkkeen vastineeksi, koska Ilion
on voitettu — niin roihun liekki ilmoittaa —
ja tanssiin alkavaan ma riennän kohtipäin;
sill' isäntäini onnennopan pelissä
ma tulta tähtäämällä parhaan heiton sain.
Vaan suotakoon mun kotiin tulleen ruhtinaan
kallista kättä painaltaa — niin tyydynkin.
En muuta virka: salpa suuni sulkekoon!
Mut itsepä tää kartano, jos kielen sais,
paraiten kertois kaikki. Tietäville vain
ma haastan, tietämättömille vaikenen.[4]
Astuu alas linnaan.
Aamuhämyssä astuu esiin kuoro, ja lausumaan käypi