Vaan jalo tietäjä, kun näki uljahat
Atreyn poiat,
nuo eri-luontehet, koht'
älys oppahat ahnaat
vainomaretken.
Näin siis selvitti enteen:
"Kyll' aikanaan sortavi tää sota Priamon vallan,
linnasta arteet,
porvarien kasatut tavaratkin
kohtalo ryöstävä on väkivalloin,
kun ei vaan viha taivahan särje
kuolaimia Troiallen taotuita.[10]
Pahoillaan on Artemis-imp'[11]
isän liiteleville
hurtillen, repineille
karkaavan polosen
sikiöineen syntyä vailla.
Hän inhoo kotkain atriaa." —
Soi suruvirsi, vaan hyvä voiton vieköön!
KOKO KUORO.
Soi suruvirsi, vaan hyvä voiton vieköön!
KUORONJOHTAJA. (Päätinlaulu.)
"Jos jalopeurain julmien
sa, kaunotar, pentuja holhoiletkin,
vaalit muun salomaankin karjaa
hentoa, rintoja syövää, myönnä
sentään enteillen sulo päätös!
Lintujen, joita sa moitit,
suo onnea tietää!
Paianiakin[12] viel' anon armollista:
älköhön siskonsa Hellaan laivoja vaan pidätelkö
rajutuulten estein,
vaatien uhria, säädytönt', uutta jot' ei sovi syödä,
kiistaa tuottelevaa avioillen, heimolle! — linnaan
jäi asumaan salavaino;
ei lepy, julmana vaan
yltyy tuo, lapsia kostain." —
Näitä ja paljon onneakin tielintujen noiden
Kalchas[13] perheellen kuningasten tietävän lausui.
Sointuen siihen,
soi suruvirsi, vaan hyvä voiton vieköön!
KOKO KUORO.
Soi suruvirsi, vaan hyvä voiton vieköön!
KUOROLAULU. (1. säkeistö.)
Zevs,[14] ken liekin hän — jos nimi tää
hälle vain on mieleinen —
sillä häntä mainitsen.
Kun ma kaikkia harkitsen,
Yksin Zevs, ei kukaan muu
päätelköön, joko huoleni saan ihan heittää
suotta mieltä painavan.
Jumalaa, jok' ennen halliten[15] (1. vastasäkeistö.)
korskui uhkamieliään,
ei nyt enää mainita.
Hän, jok' ohjat sitte sai,[16]
löysi voittajansa myös.
Ken Zeyn voittoa vaan sydän nöyränä kiittää,
keksi tiedon korkeimman.