KETTU JA SUSI
Susi oli päättänyt kerran viettää hauskan loman ja sitä varten salavihkaa kerännyt itselleen runsaan muonavaraston, jonka turvissa sopi toistaiseksi pysyä alallaan. »Kuinka nyt on laita», kysyi kettu, »kun en ole pitkään aikaan nähnyt sinua metsästämässä?» — »Sepä se», vastasi susi; »minä olen nykyään niin huonossa voinnissa, että on pakko lojua enimmäkseen kotona. Toivoakseni sinäkin rukoilet, että tästä pian paranisin.» Kyllähän kettu yskän ymmärsi ja mietti tapansa mukaan juonta, jolla puijaisi suden. Niinpä se kohta menikin paimenen puheille ja kertoi, mistä hän voisi yllättää karjansa vihollisen, jos muuten haluaisi. Paimen oli heti valmis seuraamaan ketun neuvoa ja otti suden hengiltä. Silloin kettu lähimpänä perillisenä hyökkäsi suden pesään ja anasti sieltä kaiken muonan. Mutta tästä ei ketulla ollut suurtakaan iloa, sillä jokseenkin pian sama paimen teki ketulle juuri saman tempun kuin äsken oli tehnyt sudelle.
SUSI JA JALOPEURA
Kerran susi oli tavoittanut lampaan ja laahasi sitä nyt luolaansa. Mutta matkalla se sattui tapaamaan jalopeuran, joka oli lähtenyt liikkeelle muonaa hankkimaan, ja silloin kävi niin nolosti, että jalopeura muitta mutkitta sieppasi haltuunsa lampaanraadon eikä sudella ollut muuta tekemistä kuin mulkoilla suu ammollaan. »Mitä ihmettä», sai susi vihdoin huudetuksi raivoissaan, »eikö sinulla ole lainkaan omaatuntoa, kun ryöstät rehelliseltä olennolta keskellä valtamaantietä?» Jalopeura veti naamansa hymyyn ja kysyi: »Kuuleppas, miekkonen, aiotko todella uskotella minulle, että hellä ystäväsi paimen lahjoitti tuon lampaan sinulle?»
JALOPEURA JA MUUT PEDOT
Jalopeura ja eräät muut pedot olivat tehneet liiton, jonka päämääränä oli hyökkäys ja puolustus, ja nyt ne aikoivat elää metsässä parhaina toveruksina. Kerran ne lähtivät metsästysretkelle, ja onni oli niin suotuisa, että saaliiksi tuli hyvin komea, iso ja lihava peura, joka jaettiin neljään osaan. Silloin sattui näet olemaan läsnä vain kolme muuta metsän kuninkaan lisäksi.
Mutta kun kukin tarttui osuuteensa, kiljaisi jalopeura: »Käpälät irti! Tämä pala on minun, koska minulla kuninkuuteni nojalla on siihen etuoikeus; tämän minä otan teidän kaikkien kiusallakin; tämä kolmas pala olkoon palkkio siitä, että minulla oli suurin ansio peuran tapossa, ja jos kiistelette neljännestä, silloin teidät vasta paha perii.»
KUKKO JA KETTU
Kanalan seinälle oli ripustettu kettu varoittavaksi esimerkiksi, jonka piti peloittaa muita kettuja tulemasta ryöstöretkelle. Sen näki kukko ja kauhistui niin, että kipin kapin riensi tiehensä niin vinhasti kuin koivilla ja siivillä pääsi. Muut linnut katselivat tätä menoa ja sähisivät pilkkahuutoja. »Kuulkaapa, te mestarit», selitti kukko, »tiedän kyllä minäkin, että on olemassa eläviä kettuja ja kuolleita, mutta ajatelkaa, että pari päivää sitten kettu oli ihan kiinni pyrstössäni, ja silloin olisitte saaneet lyödä vetoa vaikka mistä, etten siitä pinteestä ikinä pelastu. Jos joku teistä olisi ollut moisessa hengenhädässä, niin ettekö myönnä, että ketun pelkät jäljetkin voivat säikähdyttää, vaikka muuten olisi kuinkakin rohkea, ja vielä pahempaa on nähdä ketun hahmo sen omassa nahassa.»