Apinasta tuntui monella tavalla kiusalliselta olla hännätön. Niinpä se meni vihdoin ketun luo, jolla oli pitkä, tuuhea häntä, ja pyysi edes pikku palaa korjatakseen sillä alastomuuttaan. »Sillä», sanoi apina, »liikeneehän sinulta meille molemmille, ja mitä sinäkään teet enemmällä kuin tarvitset?» »Jopa nyt jotakin», vastasi kettu; »olkoon enemmän tai vähemmän, mutta karvaakaan siitä et saa, sillä paina mieleesi, ettei ketun häntää sentään ole tehty apinan takapuolta varten.»
SIKA JA SUSI
Kerran tuli susi emäsian luo, joka aikoi juuri laskeutua levolle, ja tarjoutui varsin ystävällisesti pitämään huolta pikku porsaista. Sika kiitti yhtä herttaisesti näin suuresta suopeudesta ja lausui sen toivomuksen, että susi hyväntahtoisesti pysyisi hieman loitommalla ja tekisi tuon kelpo palveluksen vasta matkan päässä.
SUSI JA KURKI
Susi oli saanut kurkkuunsa luunsirun eikä voinut keksiä, että mikään muu välikappale olisi sopivampi sitä kiskomaan ulos kuin kurjen nokka. Niinpä se meni pyytämään kurjen apua ja lupasi vaivoista varsin runsaan palkkion. Kurki tekikin sudelle hyvän palveluksen, nokki luun esille kurkusta ja sitten vaati, mitä oli luvattu. »Hohhoh, kuinka hävytön sinä olet!» tiuskaisi susi; »pistät pääsi suden kitaan ja sitten, vaikka saat sen eheänä takaisin, puhut vielä eri palkkiosta! Etkö sinä käsitä, että kun sinulla on pääsi tallella, se jo riittää hyväksikin maksuksi avustasi?»
MAALAISHIIRI JA KAUPUNKILAISHIIRI
Vanhan tarinan mukaan oli maalaishiiri kerran kutsunut kaupunkilaisen siskonsa maalaispitoihin ja hankkinut kestitykseksi kaikkea, mitä siellä päin oli saatavissa: homehtuneita leivänkuoria, juustonmuruja, eltaantuneita puuronjätteitä, pilaantunutta sianlihaa ja muuta semmoista. Mutta kaupunkilaishiiri oli niin hyvin kasvatettu, että tekeytyi kaikkeen tyytyväiseksi, virkkaen kuitenkin lopuksi: »Siskoseni, miksi viitsit olla näin kurjassa tilassa, vaikka voisit olla onnellinen? Miksi tahdot elää kituuttaa tällaisessa autiossa paikassa ja ihan kuolla nälkään? Eihän sinun tarvitsisi muuta kuin tulla minun kanssani kaupunkiin. Siellä saisit nauttia maailman ihanuuksista, mitä ikinä sydämesi osaisi haluta.» Tällaista houkutusta maalaishiiri ei kyennyt vastustamaan. Niinpä hiiret lähtivät yhdessä sipsuttamaan ja puoliyön tienoissa saapuivat perille. Kaupunkilaishiiri näytti ystävälleen aitan, ruokasäiliön, keittiön ja muut sopet, jonne sen oli tapa kerätä varastoa, ja sitten opasti sen ruokasaliin, missä vielä oli pöydällä runsaita tähteitä äskeisestä herkullisesta illallisesta. Maalaiselle tarjottiin nyt, mikä olisi sen mielestä parasta, ja molemmat kapusivat samettiselle pielukselle yhdessä syömään herkkua. Kun maalaistollikko ei ikinä ollut nähnyt tai kuullut, että maailma voi olla näin ihana, siunasi se mielessään olojensa muutosta, mutta silloinpa pahaksi onneksi ovi temmattiin äkkiä auki, ja sieltä ryntäsi sisään joukko mekastavia renkejä ja piikoja ja koiria. Nyt tuli hiirille kova hätä, kuinka pelastaisivat nahkansa. Pahemmassa pulassa oli vieras, joka ei ollut ennen joutunut tällaiseen leikkiin. Mutta sen onnistui kuitenkin pujahtaa nurkkaan, ja siellä se makasi läähättäen ja kauhusta vavisten, kunnes seurue meni tiehensä. Kun salissa sitten taas oli rauha, sanoi se: »Kuuleppa, hieno siskoni, jos täällä kaupungissa huhdotaan tällä tavalla, niin mieleni tekee päästä takaisin maalle, syömään vaikka homehtunutta juustoa; sillä paljoa mieluummin nakertelen pikku kolossani kuivia leivänkuoriakin, jollei tarvitse pelätä mitään vaaraa, kuin olisin koko maailman emäntä ja korvissani aina humisisi hätä ja riivattu melu.»
VANHA JALOPEURA
Jalopeura oli nuoruutensa ja voimansa päivinä ollut kovin väkivaltainen ja julma, mutta vihdoin tuli vanhuus, joka teki siitä heikon ja raihnaisen, jopa niin surkean, että kaikki uskalsivat sitä halveksia. Metsän muut pedot ja elukat kävivät kuin yhteisestä päätöksestä sen kimppuun, mikä röyhkeänä, mikä kostaakseen, mikä minkin tekosyyn vuoksi. Silloin jalopeura oli todellakin viheliäisessä tilassa, mutta tässä kurjuudessa ei mikään niin kipeästi koskenut sen sydämeen kuin se, että aasikin potkaisi sitä kalloon.