Kettu äkkäsi puun oksalla korpin, jolla oli nokassaan jokin herkkupala, ja silloin ketulle herahti vesi kielelle, mutta kuinka saisi tuon palan puijatuksi korpilta, siinä oli pulma. »Ah, sinä siunattu lintu!» huusi kettu, »jumalten ja ihmisten ilo!» Sitten kettu ylisteli korpin suloutta, höyhenten kauneutta, ihmeellistä ennustustaitoa ja muita ansioita. »Ja jos», jatkoi kettu, »äänesi vastaa mainioita ominaisuuksiasi, ei itse aurinkokaan voi näyttää maailmalle sinun vertaistasi olentoa.» Tämä suunnaton imartelu pani korpin heti avaamaan kitansa niin leveäksi kuin suinkin, sillä se tahtoi ketulle antaa näytteen laulutaidostaan. Mutta samalla kun nokka aukeni, putosi maahan korpin aamiaispala, jonka kettu ahmaisi suuhunsa. Sitten kettu pyysi korppia muistelemaan, että mitä tahansa oli äsken puhuttu korpin kauneudesta, ei kuitenkaan ollut lausuttu halaistua sanaa järjenlahjoista.
PAIMENPOIKA
Paimenpoika oli alkanut kujeilla sillä tempulla, että huuteli »Susi, susi!» vaikkei ollut mitään hätää, saadakseen kylän ihmiset narratuiksi juoksemaan laitumelle. Hän oli tällä valheellisella hälytyksellä puijannut niin monta kertaa, ettei kukaan enää ottanut häntä uskoakseen, kun hän viimein tarkoitti totta, ja niin sudet hyökkäsivät lauman kimppuun ja raatelivat lampaita mielin määrin.
SAIRAS HIRVI
Hirvi makasi sairaana laidunmaansa rauhallisessa sopessa. Tuttavat kävivät suurin joukoin tiedustamassa sen vointia, mutta kukin niistä sieppasi palan siitä ravinnosta, jota oli tuotu hirven syötäväksi. Ja lopulta kävi niin, että hirvi heitti henkensä, ei taudin takia, vaan ruuan puutteesta.
JALOPEURA JA HIIRI
Metsästä kuului hirveätä kiljuntaa, ja hiiri juoksi heti katsomaan, mikä oli hätänä. Jopa nyt jotakin: isoon verkkoon oli kietoutunut jalopeura! Tuosta johtui hiiren mieleen, kuinka se itse oli muutamia päiviä takaperin joutunut niin ylevämielisen jalopeuran käpälän alle, että oli saanut luvan livistää ehein nahoin tiehensä. Lähemmin tarkasteltuaan hiiri huomasi, että pinteeseen oli jäänyt juuri sama jalopeura, ja ryhtyi kohta nakertamaan poikki verkon lankoja. Eikä kestänytkään kauan, kunnes jalopeura vuorostaan sai kiittää pikku hiirtä pelastuksestaan.
ONNETON AVIOLIITTO
Jalopeura oli takertunut lujaan verkkoon ja pyysi paikalle osunutta hiirtä auttamaan, luvaten olla koskaan unohtamatta tätä hyvää työtä. Hiiri nakersikin verkkoon niin ison aukon, että metsän kuninkaan sopi kömpiä siitä vapauteen, mutta pyysi palkkiokseen päästä naimisiin jalopeuran tyttären kanssa. Pelastuksesta kiitollisena toinen suostui mihin tahansa, mutta sitten kävi niin onnettomasti, että kun häät oli vietetty ja pariskunta saapui uuteen kotiinsa, morsian vahingossa painoi käpälällä miestänsä, joka oitis musertui kuoliaaksi.