Illallisen jälkeen, Rosa-neidin jokseenkin äänekkäästi keskustelua valliten vetäytyivät kihlatut erääseen sivuhuoneeseen, kaiketi hyväilläkseen toisiaan. En voinut olla siitä huomauttamatta jättäessäni Altenholin hyvästi. Hän nauroi hyväntahtoisella ja kuitenkin ylväällä tavallaan. "Miksei? Meitähän ei pyydetä vieraiksi ollaksemme iloksi. Tahdotaan vain vakuuttautua siitä, miten me sovellumme toisillemme, miltä me näytämme yhdessä, ja olemmeko kyllin helliä toisillemme. Sentähden teemme heille mieliksi, siinä kaikki."
16 p. huhtikuuta.
Tänään olen puhellut neiti Kellerin kanssa näytelmästäni. Jo kauvan olin halunnut sitä, sillä luulin varmaan hänen puoleltaan kohtaavani myötätuntoisuutta. Ei sitä pintapuolista myötätuntoa, jota seurapiireissä, kuten esim. äskettäin, oli sille niin runsaassa määrässä osoitettu, ja joka enemmän koskee tekijää kuin teosta, vaan todellista, syvällisempää ymmärtämistä, joka virkistää sepittäjää ja jota hän ikävöi. Että syvennytään asiaan ja kuitenkin pysytään siksi ulkopuolella, että voidaan oikein arvostella.
Minusta tuntui neiti Keller olevan sopiva henkilö sellaisen osanoton esineeksi, enkä ollut erehtynytkään. Hän näkyi tulevan kovin iloiseksi siitä luottamuksesta, jota hänelle osoitin, ja kun minulla ei ollut käsikirjoitus mukana, pyysi hän minun kertomaan hänelle sisällyksen. Hänelle en epäröinnytkään kertoa sitä, ei ainoastaan sentähden, että hän on vanhempi kuin nuo toiset, tahi että olisin tuntenut vähemmän kunnioitusta häntä kohtaan, päin vastoin pidän häntä paljoa kehittyneempänä. Minä aloin siis ilman pitempiä esipuheita.
Näytelmän sankari on Richard Warburg, erään tehtailijan poika, joka kotiin tullessaan monivuotiselta ulkomaamatkaltaan, jonka hän oli tehnyt täydentääkseen teknillisiä opintojaan, tapaa isänsä sairaana ja tehtaan työmiehet täydessä työlakossa. Eräs heidän johtajistaan on juuri uhkauksilla ja varoituksilla houkuttelemassa puolelleen niitä vieraita apumiehiä, joita työnjohtaja oli tuottanut muualta. Sen sijaan että olisi, niinkuin kaikki olivat odottaneet, tarmokkaasti ryhtynyt toimenpiteisiin lakkolaisia vastaan, asettuu Richard työmiesten puolelle. Hän on nuoruudestaan suosinut vapaampia mielipiteitä, viime aikoina sosialistisiakin, ja tahtoo nyt koettaa panna niitä käytäntöön.
"Mutta — tämä on vain yksi puoli näytelmästä", keskeytin minä itseni, "eikä se, johonka varsinkin tahdoin kääntää huomionne. Pyydän saada antaa Teille koko kappaleen luettavaksi, jos se Teitä huvittaa."
"Kyllä paljonkin, luulee olevansa suosittu, kun saa nauttia jostakin, ennenkuin se on kaikille suotu."
"Kaikille suotu!" nauroin katkerasti. "Sitä se ei tule olemaan koskaan."
"Miksi tarvitsee olla niin epäilevä?" torui hän, ja iloinen luottamus kuvastui hänen kasvoistaan, ikäänkuin hän ei vielä koskaan elämässään olisi tarvinnut taistella epäsuotuisaa kohtaloa vastaan. Sen sanoinkin hänelle.
Hän kävi äkkiä totiseksi, ja hänen suuret harmaat silmänsä, jotka äsken säteilivät rohkeutta ja luottamasta, himmentyivät.