"Mutta useimmat heistä eivät olisi tyytyväisiä siihen", väitin minä.
"Kyllä monetkin. Ei kaikki. Useat varmaan uneksivat toisenlaista, suurta onnea, mutta se on suotu vain harvoille, eikä sekään aina ole semmoinen, joksi he sitä ajattelevat. Minä tahtoisin käännyttää kaikki kanssasisareni siihen mielipiteesen, että on olemassa muunkinlaista onnea, kuin pitää huolen itsestään menemällä naimisiin, hyviin tahi huonoihin, ja koko nuoruutensa ajan toimetonna sitä odottaa. Minä tahtoisin, että he olisivat itsenäisiä kukin sillä alalla, jolle he soveltuvat ja johon heidän voimansa ja kykynsä riittävät. Minä tahtoisin vakuuttaa heitä siitä, että tunto velvollisuuksiensa täyttämisestä ja siitä että voi olla hyödyksi on onnea kylliksi."
"Naisen vapautus tässä mielessä ei voi vahingoittaa ketään, mutta voi estää monta onnettomuutta tapahtumasta. — Ennen luulin minä, että jos tahtoi tehdä valmistustyötä jonkun asian hyväksi, tuli ainoastaan pitää suurta melua, että koko maailma saisi kuulla, mitä huutajalla oli sanomista. Mutta kun niin moni on samaa mieltä ja toinen huutaa toistaan kovemmin, niin hukuttavat he toistensa äänen molemmin puolin; ja nyt olen minä tullut huomaamaan, että on parempi kääntyä pienemmän piirin puoleen eikä pitää niin suurta ääntä, vaan sen sijaan puhua selvästi ja vakuuttavasti. Sillä tavoin voitetaan asialle paljoa paremmin alaa."
"Ja kenen puoleen Te etupäässä käännytte?" kysyin minä. Minä ymmärsin kyllä, mitä hän yleensä tarkoitti, mutta en kuitenkaan voinut saada selvää käsitystä hänen toimintansa laadusta.
"Etupäässä niiden puoleen, jotka käyvät meidän naisyhdistyskokouksissa", hän vastasi.
"Sinne pitää minun kerran tulla, kun tiedän, milloin te puhutte", tokasin minä.
"Minä puhun hyvin harvoin. Minulla ei ole mitään puhujalahjaa. Ja pääasiallisesti me toimimme käytännölliseen suuntaan. Me annamme neuvoja niille, jotka eivät voi auttaa itseänsä, me koetamme ryhtyä asiaan, missä laki jättää meidät naisraukat pulaan — minunhan en tarvitse lähemmin selittää sitä Teille. Sen ohessa olen minä omasta alotteesta perustanut iltakoulun nuorille tytöille, joilla päivisin ei ole aikaa hankkia itselleen tietoja, jotta he suuremman sivistysmäärän kautta helpommin voivat saada toimeentulonsa, esim. myyjättärinä puodeissa. Minä koetan täten myös kohottaa heidän siveellistä kantaansa. Heidän tulee saada korkeampia harrastuksia, niin että heidän ei tee mieli heittäytyä sille, joka ensiksi tarjoaa heille teaatteripiletin tahi korean rintasoljen."
Hän oli puhunut lämpimikseen. Hänen poskensa hehkuivat ja silmänsä loistivat. Minä kysyin, menestyikö hänen ponnistuksensa. Hän vastasi vältellen. Täytyy toivoa, tilastollisesti sitä ei käy määrääminen.
Sillä välin oli jo hämärtynyt. Kiintyneinä keskusteluumme emme olleet sitä huomanneet. Illan viileä ilma virtasi sisään avonaisesta ikkunasta sekaantuen ikkunalla olevien kielojen tuoksuun. Hänellä on aina kukkia huoneessaan, ainoa ylellisyys, jota hän hennoo itselleen. Nousin ylös lähteäkseni.
"Minä kiitän Teitä", sanoin minä, "että olette niin selvästi esittäneet minulle harrastuksenne, minulle ne ovat suuriarvoiset työnalaista teostani varten. Sanokaa minulle vielä yksi asia; meille miehille ei liene yhtään sijaa siinä olotilassa, jota Te tahdotte saada aikaan?"