Hän katsoi minuun, silmät kosteina loistaen. "Mahdollisesti — mahdollisesti ei. Tiedetään, mikä jää taakse, mutta ei tiedetä, mitä eteen tulee. Rauhaisa ja levollinen olo, ilman toivomuksia, on sekin suuriarvoinen, kun sen on surulla ja vaivalla itselleen taistelemalla hankkinut?" Melkein kuulumattomina lausui hän nämä viimeiset sanat. "Oletko todella oikein tarkkaan punninnut asian?"
"En ollenkaan", nauroin minä. Se oli leikkiä, mutta kumminkin täyttä totta. Niin, en ollut sitä punninnut, mutta vaikka olisin päiviä ja viikkokausia sitä miettinyt, viisaammin en kuitenkaan olisi voinut menetellä.
1 p. elokuuta.
Hurraa! Vielä kerran hurraa! Loma-aika on alkanut. Joutui aivan sopivaan aikaan minulle. Luentoja en enää olisi voinut pitää. Otan morsiameni mukaani ja vien hänet vanhempieni luo. Hän pelkää, että äitini on asiaa vastaan.
"Äidit eivät ole koskaan vastaan, kun heidän poikansa menevät naimisiin", lohdutin minä häntä.
2 p. elokuuta.
Kotona! Niin olemme siis kotona tutuilla paikoilla, rakkaitten omaisten luona. Koskaan eivät ole nämä suuret vanhanaikaiset huoneet tuntuneet niin hauskoilta, ei koskaan puutarha niin runollisen kauniilta tuuheine lehdiköineen ja kirjavine kukkaiskenttineen kuin nyt, kun saan näyttää hänelle kaikki, puhella hänen kanssaan kaikista, kaikista rakkaista muistoista, joita niihin liittyy. Me olemme nauttiva täysin siemauksin näistä päivistä, jotka me saamme viettää täällä yhdessä. Monta niitä tosin ei ole. Eva tahtoo pian palata töihinsä, jotka häntä odottavat. Me olemme sentähden päättäneet olla julkaisematta kihlaustamme, ennenkuin olemme palanneet kaupunkiin. Muutoin olisi vanhempieni yhteiskunnallinen asema tuottanut meille vaivaloisia velvoituksia. Meidän olisi silloin pitänyt tehdä vierailuja ihmisten luo, joista en välitä ja morsiameni vielä vähemmän. Meidät olisi kutsuttu niinkuin Altenhof ja Marga, meitä olisi tarkasteltu ja arvosteltu niinkuin heitä, vaikkemme olisikaan käyttäytyneet niinkuin he. Tänä aamuna, kun kävelin Evan kanssa puutarhassa, näin Margan ikkunassa. Hän näki meidät, mahdollista että oli pitänyt silmällä meitä. Onhan tunnettua miten nuorilla tytöillä on tapa säilyttää salaisuuksia ja sisareni Lotte on Margan hyvä ystävä. — Onneksi pysyi hän verhon takana, niin ettei meidän tarvinnut tervehtiä.
Evan pelko että vanhempani olisivat olleet kihlaustamme vastaan oli aivan turha. Äitini kohteli häntä mitä ystävällisimmin. Hän on hyvin tyytyväinen, että Eva osaa myöskin laittaa ruokaa. Lotte sisareni on aivan hurmaantunut uuteen kälyynsä. Hän tahtoo heti laitattaa itselleen samankuosisen ja värisen puvun kuin Evalla on. En tiedä liekö se toisin tehty kuin muitten. Tiedän vain, että vaaleat värit soveltuvat hyvin Evalle ja hän pukeutuukin nyt aina vaaleihin pukuihin, sentähden että hän tietää minun pitävän siitä ja sentähden että hän on onnellinen. Isästäni on hän hyvin miellyttävä ja pirteä. Siitä olin jo edeltäpäin vakuutettu. Yleensä ovat he kuitenkin vielä jokseenkin vieraita toisilleen. Tuttavuus on toistaiseksi vielä pintapuolista laatua. Se ei tee mitään. Monessa suhteessa eivät omaiseni tule olemaan samaa mieltä Evan kanssa. Onkin parasta ettei ainakaan vielä kosketella semmoisia asioita. Pääasia on että me kaksi ymmärrämme toisemme.
Täksi illaksi ovat he, arvatenkin vaitiolon vaatimuksella, kutsuneet erään ystäväni ja opintotoverini, Max Hertwigin, joka nyt on tuomarina täällä. Hän näyttää seurustelevan paljon vanhempieni kanssa, ja minä epäilen, että hänen käyntinsä vähemmin koskee minua kuin sisartani. Minä puolestani en ollenkaan välittäisi nähdäkseni häntä. Minä sanoinkin sen aivan suoraan, mutta kaikki kokivat uskotella minulle, että tulisin suuresti iloitsemaan hänen tapaamisestaan. Sitäpaitsi antavat he minun aavistaa jotakin odottamatonta olevan tekeillä, niin että minun tulee aivan paha olla. Olisi ollut niin hauskaa saada olla aivan häiritsemättä kotona, Eva ja minä ja ne muut — ilman Hertwigiä.
* * * * *