"Muistatko? Sehän oli samana päivänä kuin sinä sitten menit tohtori Escherin luo", jatkoi Marga. "Minä muistan sen vielä aivan hyvin, sillä Te olitte ensimäinen tuttava, jonka me tapasimme siinä vieraassa kaupungissa. Minä kysyin, kuka oli se nuori nainen, ja Konstantin, sinä vastasit, että sinä olit asunut hänen äitinsä luona Strassburgissa. Eikö se ollut niin?"
Altenhof katseli vältellen sivulle. Eva vastasi.
"Ei aivan, mutta jokseenkin niin; eihän ole ihmeellistä, jos ette muista niin vähäpätöistä asiaa. Äitini oli jo aikoja sitten kuollut, eikä hän olekaan koskaan pitänyt huoneita vuokralle. Mutta me asuimme samassa talossa, vieläpä samassa kerrassa, herra tohtori oli silloin ylioppilas ja minä valmistauduin opettajattareksi."
"Ja Te asuitte myös siellä?" kysyi sisareni tuomarilta.
Hertwig ei ollut asunut siellä, mutta kun hän niin paljon seurusteli
Altenhofin kanssa oli hän tullut tuntemaan myös neiti Kellerin.
"Ja maailma on niin pieni, että samat ihmiset usein tapaavat toisensa silloinkin, kun he vähimmän ovat sitä odottaneet", lausui äitini. Ei hän tiennyt, miten totta hän puhui.
Mitenkä se ilta kului, sitä en voi ollenkaan sanoa. Tiedän vain, että joka kerta kun minua puhuteltiin, täytyi minun ponnistaa antaakseni järkevän vastauksen. Minulla oli semmoinen tunne, että kaikki puhuivat vain sentähden, ettei olisi aivan, hiljaista, tietämättään mitä he sanoivat ja erottamatta, että kukaan kuulisi heitä. Altenhof ja hänen morsiamensa olivat yhtä vaiteliaita kuin jo kerran ennen olin nähnyt heidät seurassa, mutta tällä kerralla, eivät he olleet vajonneet toisiinsa, niinkuin he hänen sanansa mukaan näyttelivät sen osan, jota tahdottiin nähdä. Marga katsoi silloin tällöin kaihoisasti sulhaseensa, mutta tämä tuskin huomasi sitä eikä vastannut hänen hellyyteensä.
Hertvig ja sisareni pitivät huolen ettei keskustelu aivan kokonaan rauennut, niinkuin minusta näytti, luonnottomalla vilkkaudella ja teennäisellä leikillisyydellä, varsinkin Hertwigin puolelta. Evakin puheli jokseenkin paljon, mutta vain suullaan. Tuon tuostakin katsoi hän Altenhofiin, mutta tämä vältti hänen katseitaan eikä puhutellut häntä suoraan kertaakaan koko iltana. Illallinen ei tahtonut koskaan loppua. Kun me vihdoinkin nousimme ylös, kuiskasi Eva minulle: "Tule sitten ulos puutarhaan. Minun täytyy puhua sinulle kahden kesken." "Milloinka?" — "Kun toiset ovat lähteneet." — He jättävätkin pian hyvästi. Poislähtiessä sanoi Hertwig Altenhofille: "Kunhan olet saattanut morsiamesi kotiin, niin menemme yhdessä juomaan lasin olutta."
Tämä sopimus ei tietysti ollut tarkoitettu isäntäväen kuultavaksi. Vanhempani olivat sen kuitenkin kuulleet ja se oli heille, joilla oli niin korkea käsitys vierasvaraisuudesta, hyvin loukkaavaa, että kukaan, joka oli ollut heidän luonaan ruoalla, menisi sitä jatkamaan muualle. He eivät voineet sallia, että herrat joisivat oluensa muualla kuin heidän luonaan. Nämä puolestaan eivät tietysti tahtoneet kuulla siitä puhuttavan: "olihan jo liian myöhäistä, isäni tarvitsi lepoa", ja mitä kaikkea he keksivätkään esteeksi. Mutta vanhempani, jotka eivät käsittäneet koko illan kiusallisuutta ja vain arvaten tunsivat, että kutsut eivät olleet onnistuneimpia; koettivat kilpaa olla kohteliaita. He eivät hellittäneet, ennenkuin Hertvig ja Altenhof olivat luvanneet tulla takaisin, ja nämät tekivät sen kaiketi saadakseen kursailemisen vihdoinkin loppuun. Portti jätettiin panematta lukkoon, sillä naapuritaloon, missä Marga asui oli vain muutamia askeleita, ja me olimme tuskin ennättäneet järjestää kaikki kuntoon, ennenkun jo molemmat herrat palasivat.
Vanhempani olivat antaneet kantaa oluen puutarhasaliin, erääseen suureen huoneeseen alakerrassa, jossa meillä oli tapa olla ruoalla kuumana kesäaikana, ja josta oli käytävä puutarhaan. Tämä puutarhasali vaaleiksi maalattuine huonekaluineen, suurine kirjavanvärisine majolikamaljakoineen, hyvinhoidettuine korkeine lehtikasvineen, oli minusta aina tuntunut erinomaisen hienolta ja kodikkaalta. Sinä iltana tuntui se minusta kellarimaisen kostealta valkoväriseltä hautakammioita. Kylmä väristys kävi ruumiiseeni, kun astuin sinne sisälle Altenhofin ja Hertwigin kanssa. Isäni saattoi meidät sinne, mutta vetäytyi pian takaisin. Turhaan olin minä katsellut ympärilleni Evaa nähdäkseni. Hän oli jäänyt sisähuoneisiin eikä ollut kuullut mitään jälki-istunnosta. Luulin hänen sentähden menneen ulos puutarhaan ja odottavan minua siellä. Sillä erästä syrjäporraskäytävää myöten voi sinne päästä hänen huoneestaan kulkematta puutarhasalin kautta, vaikka tavallisesti mieluummin tätä tietä käytettiin. Sitten kun olin tarjonnut vierailleni olutta ja sikaareja ja turhaan yrittänyt saada keskustelua vireille, poistuin minä jonkun tekosyyn nojalla ja etsin läpi puutarhan.