Sen jälkeen sovimme hinnasta, annoin hänelle osoitteeni, ja hän saattoi minut ulos valaisten minulle porraskäytävät.
Kun minä tulin kotiin, oli siellä ikävä odottamaton seikka vastassa. Ensi katseeni sattui erääseen varsin tuttuun kääröön. Sen päällä oli kirje suurta virkakirjekokoa ja suurella sinetillä suljettuna. Avasin sen nopeasti. Aavistukseni eivät olleet pettäneet minua. Takasin lähetetty, hyljätty! Näytelmäni hyljätty. Eikä sentähden, että se olisi ala-arvoinen teos — olihan teaatterinohjaaja vakuuttanut minulle päinvastaista — vaan minkälaisista kurjista syistä? Yleisö ei tulisi hyväksymään sen tarkoitusta. Niin pitkälle ollaan siis jouduttu, että yleisö määrää tarkoituksen jonka mukaan sepittäjän on kirjoitettava. Näytelmäni sankaritar ei voisi saada yleisön mieltymystä. Antaen täyden tunnustuksen Kristinan persoonallisuudelle, nousisi kuitenkin niin monta ennakko luuloa —! — häntä vastaan, että näytelmän menestys jo sen kautta tulisi hyvin epävarmaksi. Kristinan toimintatapa on kieltämättä vastoin nykyjään vallitsevia siveyskäsitteitä —
Niin, sitä ei voi kieltää. Nykyään kylläkin — mutta — ei, minä en voi ajatella koko asiaa. Sappeni kuohuu haletakseen.
2 p. huhtikuuta.
Altenhof on mennyt kihloihin. Ihailtu, kaunis Altenhof. Tänään aamulla sain kihlakortin. Täytyypä sen olla koko Phoenix, sen tytön, joka on saanut hänet vangituksi koko elinajakseen. Onpa kummallista: ne miehet, jotka rakastavat naisia, ovat yhtä sopimattomat avioliittoon kuin naisten vihaajat. Jälkimäiset eivät voi saada itseään sidotuksi yhteenkään naiseen, edelliset taas ei yhteen naiseen. Avioliittoon soveltuu ainoastaan keskilaji. Niihin kuulun minä. Mutta minä luulen, että minä olen jo liian vanha. Vakavasti ajatellen tuntuu minusta asia liian uhkarohkealta. Minusta olisi sopimus irtisanonnan kera mieluisampi. Minä en tosiaankaan voi kuvitella onnellisen sulhasmiehen mielentilaa. Minä en voi myöskään ajatella Altenhofia onnellisena sulhasena, hän joka ajoi takaa joka naista ja kuitenkin halveksi heitä kaikkia.
Marga on hänen morsiamensa nimi. Marga — minä olen varmaankin joskus tuntenut jonkun sen nimisen. Kylläpä onkin ruma nimi, ilman ryhtiä ja pontta, niin veltto ja pehmeä kuin puuro. Onnittelukirjeen jätän tuonnemmaksi. Tänään en ole sillä tuulella. Näytelmäni, jota ei ole hyväksytty, ei anna vieläkään ajatuksilleni rauhaa.
5 p. huhtikuuta.
Tokkohan koskaan tulen onnittelutuulelle. Olisihan helppo kirjoittaa kortti, mutta se ei käy ollenkaan päinsä. Me olimme liian hyvät ystävät, ja lisäksi olen jo viivyttänyt liian kauan.
"Onnellinen on se mies, joka on saapunut satamaan ja jättänyt myrskyt ja kuohut taaksensa —" alkuhan olisi kyllä hyvä. "Monta sekä kovaa että hiljaisempaa myrskyä on raivonnut ylitsesi, rakas Konstantin, sen tietää joka mies."
Minä olin juuri päässyt vauhtiin, kun minut keskeytettiin. Kääntäjätär tuli ja toi osan työstä; hän pyysi minua tarkastamaan sitä ja sanomaan, olinko siihen tyytyväinen. Kaiketi oli hänen tarkoituksensa odottaa lausuntoani, sillä hän jäi seisomaan ovelle. Hän ei tahtonut astua sisään. Sadevesi tippui hatusta ja takista ja tukka oli aivan epäjärjestyksessä kovasta tuulesta. Tunsin melkein sääliä häntä kohtaan ja surkuttelin kohteliaasti, että hän oli vaivannut itseänsä tulemalla luokseni. — "Minä olen niin tottunut sellaiseen", vastasi hän välinpitämättömästi, "eikä minulla ole ketä lähettää edestäni. Jos Te sentähden tahtoisitte silmäillä käännöstä."