Oivallista! Hän on suorittanut työnsä aivan erinomaisesti. Vaivoin olin läpilukenut sananmukaisen käännöksen englanninkielisestä kirjoituksesta, joka englantilaiseen tapaan oli niin lavealti venytelty kuin suinkin, kun viime sivulla tapaan otteen, joka muutamin lausein selvästi ja riittävästi ilmaisee sisällyksen.
Sentähden tahtoi hän, että paikalla olisin tarkastanut käännöksen. Minun täytyy itseni mennä hänen luokseen antamaan tieto asiasta. Onhan se tavallaan velvollisuuteni. Kunhan hän vain ei tällä kertaa olisi läikäyttänyt lamppuöljyä lattialle!
Tuskin olin tuntea koko taloa ja huonetta, semmoisiksi kuin ne muistin käynniltäni tuona kylmänä maaliskuun iltana, niin erilaiselta kaikki näytti tänä ensimäisenä kauniina kevätpäivänä. Ikkuna oli selkoselällään: siitä näkyi koko sikermä pieniä puutarhoja ja niitten välillä pilkisti kapeita peltotilkkuja ja vihertäviä niitynpalasia, jäännöksiä entisajoilta, jolloin kaupunki ei vielä ulottunut tänne asti. Etäällä taivaanrannassa kohosi pehmeäpiirteisiä kumpuja rusottavassa sumussa. Kevään suloinen lauhkea ilma virtasi huoneesen ja kevätauringon säteet leikkivät tytön kiharoissa ja muodostivat loistavan kehyksen hänen päänsä ympärille. Kasvonpiirteitä en voinut eroittaa, sillä hän istui selin päivää kohti. Valaistus taisi olla erittäin sopiva, sillä hän näytti kerrassaan kauniilta, nuorekkaan sirolta ja miellyttävältä, ja hän olikin todella — niin, enhän minä tiennyt, miltä hän oikeastaan näytti. Ensi kertaa johtui mieleeni, etten ollut häntä vielä oikein tarkastanut, ja että olin niin vähän kiinnittänyt huomiotani häneen, että sattumalta tavaten tuskin olisin häntä tuntenut.
Sanoin mitä varten olin tullut ja kuinka olin hämmästynyt siitä, miten erinomaisesti hän oli laatinut otteen, niin lyhyen, selvän ja asiallisen.
"Eihän siihen mitään taitoa tarvittu, kun oli selvillä, mitä asiassa oli tarpeen", muistutti hän.
"Kaikissa tapauksissa tarvitaan siihen terävää älyä ja joku määrä sivistystä", huomautin minä.
Hän hymyili hieman ivallisesti. "Hm, enhän aivan sivistymätön olekaan."
Tahdoin pyytää anteeksi, kiitokseni tuntui loukkaavalta, kun tarkemmin ajattelin.
"Älkää huoliko", hän keskeytti. "Olihan vain onnellinen sattuma, että satuitte kirjoittamaan alalta, johon olen jokseenkin perehtynyt."
"Todellakin?" Minä katselin häntä enenevällä mielenkiinnolla, kuitenkaan näkemättä muuta kuin epäselvän, kullalle hohtavien hiusten ympäröimän haamun.