— Eikö sinua haluttaisi syödä päivällistä meidän kanssamme, joll'ei nimittäin mikään lupaus vaadi sinua muualle? kysyi Liisa ystävällisesti. Näytti, että tohtorin oli vaikea erota Paulasta, siksi ottikin hän kiitollisuudella kutsun vastaan.
Aterian jälkeen kertoi Paula lapsellisella viattomuudellaan, että "hänelle annettiin musiikkitunteja." Liisa täydensi uutisen, kertoen tytön ihmeteltävästä taipumuksesta musiikkiin, joka saattoi muutaman heidän hyvän tuttavansa puoleksi leikillään rupeamaan opettamaan hänelle ensi alkeita. Tohtori nousi lähteäkseen, silloin ehdotti Liisa, että hän ja Paula lähtisivät yksissä kävelemään.
Paula oli aivan ihastunut: nyt saisi hänkin lähteä kävelylle isänsä kanssa. Tohtori näytti hämmästyneeltä ja tyytyväiseltä.
— Sinä tulet varmaan huomenna taasen meitä katsomaan, tuumi Liisa auttaessaan päällysviittaa Paulan ylle.
— Enpä tiedä oikein, minä ajattelin matkustaa, mutta — — —
— Matkustaa pois jo huomenna, oi, sitä sinä et saa tehdä, isä, huusi Paula, riippuen kiinni hänen käsivarressaan. Sinun täytyy tulla minun kanssani luisteluradalle, äiti ei laske minua sinne yksin eikä hänellä itsellään ole aikaa tulla mukaan muulloin kuin sunnuntaisin, ymmärräthän, ja — ei, isä, sinä et saa matkustaa huomenna pois.
— Paula on pieni takkiainen — sanoi Liisa hymyillen. — Meneppä nyt kauniisti, tyttöseni, ja katso, ett'et rasita isääsi kovin paljon.
— Hänkö rasittaisi — juttua — mumisi tohtori kun hän tytön käsi omassaan astui kadulle. Aurinko ei ollut vielä aivan laskenut, sen kimellys välkehti esplanaadin puissa ja noissa loppumattomissa akkunariveissä. Miten komeaksi, suurkaupunkimaiseksi tää kaupunki olikaan kasvanut.
Syvin vetein hengitti tohtori raikasta talvi-ilmaa ja hänen suonissaan virtasi uusi elonhehku. Hän katseli ennen tuntemattomalla hyväntahtoisuudella vastaantulevia ihmisryhmiä ja kun joku ihmettelevä silmäys kiintyi Paulan sievään muotoon, ailahti hän ilosta. Niin, hän oli todellakin maailman somin pikkutyttö, siitä oli tohtori aivan varma, ja niin luottoisesti kun hän piti pikku kätöstään hänen suuressa kourassaan.
— Isä!