— Mikä sitte, Paula?
— Oh, minä tahdoin vaan sanoa, että tämä on niin hauskaa ja että minä pidän sinusta, isä, oikein tavattoman paljon!
Tohtorin muuten niin tuikea katse himmeni hetkiseksi. Mikä sen vaikutti, sitä ei hän ruvennut akkiloimaan. Kun hän taasen näki selvästi, näytti maailma hänestä niin sanomattoman suloiselta, tuo maailma, joka kuvastui hänelle lapsen viattomassa katseessa.
* * * * *
Seuraavana päivänä istui tohtori Galle taasen Liisan miellyttävässä arkihuoneessa. Paulalla oli lupapäivä ja hän näytteli äidin kehoituksesta miten hän oli koulussa edistynyt. Myöhemmin lähtivät he kahden kävelylle ja jos eivät he ennättäneetkään Paulan lemmitylle luisteluradalle, oli siihen syynä se, että tohtorilla oli niin paljon tekemistä namus- ja leikkikalu-kaupoissa, ett'eivät he kerjenneet pitemmälle. Vihdoin söivät he päivällistä yhdessä, tuossa pienessä, milt'ei nurkkakaapilta näyttävässä ruokailuhuoneessa, ja kerrassaan hyvän päivällisen söivätkin. Iltahämyssä söivät he takkavalkean ääressä paistetuita omenoita, jolloin Liisalla oli hyvä tilaisuus selvitellä kasvatussuunnitelmiaan Paulan suhteen, tytön itsensä puuhaillessa aamupäivän ostosten kanssa, jotka kaikki oli jätetty hänen huostaansa.
Liisa puhui hyvin ja ajatteli selvästi, tohtorin täytyi myöntää hänellä olevan oikein kaikessa, sillä hänen vehmailta huuliltaan ei päässyt ainoatakaan mahdotonta ajatusta.
Tohtori tunsi viihtyvänsä erinomaisesti, ensi kertaa tunsi hän käsittävänsä mitä sana kodikkuus merkitsee. Ja kun he olivat siinä kolmisin, Liisa vastapäätä häntä ja Paula hänen polveensa nojautuneena, valtasi tohtorin selittämätön onnen tunne. Mutta samalla avautui ovi ja sisään astui uljas, ijäkkäämpi nainen, jonka Liisa esitti Betti tädiksi.
Vieraan tulo vaikutti tohtorin suloisiin tunnelmiin kuin jäähdyttävä ruiske. Sen käsityksen mukaan, minkä hän oli saanut Betti tädistä, olisi hän kaikkein vähimmän halunnut juuri häntä tavata. Siksi olikin hän heti valmis kääntämään luonteensa karkean puolen nähtäväksi.
Mutta Betti täti ei ollut millänsäkään, vaan istuutui tyyneenä nojatuoliin, jonka Liisa hänelle tarjosi. Hänen viisaat silmänsä tarkastelivat kiintymyksellä tohtori Gallen tällä kertaa hyvin vähän myötätunnetta herättävää olemusta. Mutta hienolla, maailmaa kokeneella tavallaan alkoi hän sitten keskustelun, johon tohtori kiintyi vasten tahtoaan ja ennen pitkää oli hän, ihmeellistä kyllä, unohtanut koko vastenmielisyytensä vanhoja emansipeerattuja naisia, etupäässä Betti tätiä kohtaan. Hän oli todellakin kiehtoava ja mielenkiintoa herättävä tuo hopeahiuksinen neiti, joka niin hyväntahtoisesti katseli tohtoria vielä nuoruutta uhkuvilla kirkkailla silmillään.
Kun Paula oli kokonaan kiintynyt leikkimään uusilla nukeillaan ja Liisa mennyt myymälään erästä ostajaa palvelemaan, katseli Betti täti ajattelevasti hänen jälkeensä. Sitte kääntyi hän tohtoriin ja sanoi matalalla äänellä: — Hän on varmaankin teidän mielestänne paljon muuttunut, tohtori Galle?