Tohtori murahti myöntävän vastauksen.
— Älkää luulko, että lausun tätä jonkunlaisena moitteena teitä kohtaan — jatkoi hän ystävällisesti — mutta kun Liisa kahdeksan vuotta takaperin tuli luokseni, oli hän kuin surkastunut, pimeässä kasvanut kukka, mutta nyt — nyt on hän kehittynyt kauniiksi, kukkivaksi ruusuksi. En sano, että hän menetteli oikein jättäessään teidät, mutta luulen, että tämä ero, tämä koko hänen entisen elämänsä murros, oli tarpeen hänen sisäiselle kehitykselleen, jotta hänestä voisi tulla se, mikä hän nyt on: hyödyllinen, ajatteleva ja ennen kaikkea — kristillismielinen nainen. Te jätitte hyviin käsiin lapsenne, tohtori Galle, Paula kasvaa pienenä, onnellisena tyttönä, äitinsä opettaessa häntä rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiään ja tämän rakkauden voimalla pyrkimään velvollisuutensa täyttäväksi ja hyväksi ihmiseksi. Jumala on kääntänyt ihmisellisen hulluuden hyväksi neuvoksi viisautensa rakkautta uhkuvan aivoituksen jälkeen. Minä olen iloinen, saadessani kerran sanoa tämän teille ja minä toivon teitä ilahuttavan sen, että Liisa nyt on onnellinen.
Hän vaikeni, sillä samassa astui sisään Liisa ja pani avoimen kirjeen hänen käteensä: — Toimittajalta, sanoi hän — hän kirjoittaa niin ystävällisesti ja lähettää samalla minulle kirjoituspalkkion. Hän kohotti kädessään muutamia uusia, kauniita seteleitä: — Täällä on meidän kesänviettoa varten, pikku täti; Paula saa nyt hengittää, suolaisenmeren ilmaa, minä olen niin sanomattoman iloinen!
Tohtorin kasvot synkistyivät: — Jos sinulla on ollut jonkunlaisia tarpeita, miks'et sitte ole sallinut Paulan isän — — —
Tavattomalla suloudella asetti Liisa kätensä tohtorin käsivarrelle, hempeän rusotuksen kohotessa poskilleen: — Suo anteeksi, sanoi hän hiljaa, se on kun onkin minun ylpeyteni ja iloni kasvattaa Paula omain kätteni työllä. Tähän asti on kaikki mennyt hyvin eikä meiltä ole koskaan mitään puuttunut, jos sinä tahdot koota jotakin hänen hyväkseen, niin talleta ne siksi, kunnes hän aikuisena tahtoo kehittyä jollekin erikoiselle alalle.
Tohtori ei vastannut, hän oli noussut ja mennyt ikkunan luo; hän tunsi, että tuo juopa, joka oli hänen ja hänen entisen vaimonsa välillä ja jonka hän vast'ikään oli vähällä kokonaan unhottaa, oli taasen ammahtanut syvemmäksi, syvemmäksi kuin koskaan ennen. Hän katseli sitä tavattomalla kauhulla, mutta sen toisella puolella seisoi Liisa tyyneenä ja kauneutta säteilevänä, Paulan käsi omassaan, yhdistettynä eroittamattomasti siteellä, jota ei mikään maallinen mahti kykenisi murtamaan. Tänä hetkenä tunsi hän olevansa heistä molemmista niin tavattoman kauvaksi eroitettuna. Mikä hän oikeastaan oli heille? Lapsen isä kyllä, mutta muuten vento vieras. Vieras heidän ajatuksilleen, koko heidän elämän-katsannolleen; miksi hän oli viipynyt täällä päivän tätä kaikkea kokeakseen, sillä itse asiassa oli hän iloinen, että hänen asuinpitäjänsä ja pääkaupungin väliä oli kymmeniä penikulmia.
Betti täti istui vaiti ja ajatteli miten vaikeata on kerran särkynyttä enää saada eheäksi. Liisa oli sytyttänyt lamput ja ottanut hienon käsityönsä esille. Hänen poskillaan paloi kaksi pientä, punaista pilkkua, varmana merkkinä sisäisestä liikutuksesta. Mutta hänen otsansa oli avoin ja lujan päättäväisyyden ilme kuvautui hänen kauniin suunsa ympärillä; näkyi että elämä oli selvänä hänen edessään.
Betti täti yhdisti taasen taitavasti keskustelun katkenneet langat. Mutta tohtori ei voinut viipyä kauvemmin, hän tunsi, että tämän kodikkaan arkihuoneen tuoksuava ilma oli vähällä tukehuttaa hänet.
Paula heittäytyi hänen kaulaansa ja lupasi kirjoittaa hänelle usein, Liisa ojensi hänelle kätensä ystävällisesti, mutta ei pyytänyt häntä tulemaan takaisin. Tohtori ei ollut nykyään hänelle mitään, ei edes synkkä varjo, jonka hän tahtoisi poistaa mielestään.
Tohtori seisoi kauan ulkona kadulla ja katseli valaistuun myymälään. Siellä seisoi Liisa ja lajitteli kirjavia silkki- ja villalankoja, tyyneenä, ilman pienintäkään mielenliikutuksen ilmettä olemuksessaan. Hänen kirkkaat silmänsä katselivat ystävällisesti ostajaa, jonka kanssa hän puheli, ja punerva lampunvarjostin loi himmeän valaistuksen hänen vehmaille kasvoilleen, mustille hiuksilleen ja sorealle varrelleen. — Hyvä, ajatteleva ja kristillismielinen nainen, kertoi hän konemaisesti Betti tädin sanoja — voiko toivoa enempää — ja semmoinen nainen oli kerran ollut hänen vaimonaan.