— En, kiitoksia — tohtori näytti melkein vihaiselta hänelle, kuinka voi tuo muuten niin hienotunteinen Liisa juuri tänä hänelle niin katkerana hetkenä, jolloin hän vapisi, ajatellessaan uutta eroa, osoittaa niin rajatonta välinpitämättömyyttä.
— Orell tarjosi minulle myös täyden hoidon, jos nimittäin olisin halukas palaamaan jälleen Lehtolaan, katsellakseni kuinka toinen hoitaa virkaani, jatkoi tohtori katkerasti. Siinä hän teki kiltisti ja itse asiassa lienee jotenkin yhdentekevää mihin minä asetun.
Hän katseli syrjästä Liisaa, joka juuri oli saanut kuorituksi uuden päärynän ja antoi sen nyt pala palalta kadota suuhunsa:
— Äiti saa myöskin päärynistä osansa, semmoinen oli Paulan toivomus — sanoi hän piloillaan. Tohtori kääntyi uudelleen toisaanne ja syvä apeus levittihe hänen kuihtuneille kasvoilleen.
Liisa loi häneen omituisen katseen:
— Sinä olet siis puhunut kaikki, mitä sinulla on minulle puhuttavaa, alkoi hän — minulla on toinen ehdotus, tahdotko kuulla sitä, Frans?
— Sinulla — minulle ehdotus?
— Niin, minä olen ajatellut hiukan omin päin, entisaikaan se ei olisi sinua miellyttänyt, mutta luulenpa sinun pitävän siitä nyt. Katsohan, professori ja minä olemme tuumineet sinusta yhtä ja toista; sinulla on, ystäväiseni, hyvä maine lääkärinä ja minä luulen, että sinun kannattaisi kyllä jäädä tänne pääkaupunkiin toimivaksi lääkäriksi. — Tohtorin tuuheain kulmakarvain alla säkenöi ja hän kohosi puolittain ylös.
— Sinä et luonnollisestikaan ole siellä sydänmaassa voinut seurata kaikkia lääketieteen edistyksiä, jatkoi Liisa, mutta professori arveli, että sinä, odotellessasi entisten voimaisi palautumista, voisit tutustua sekä käytännöllisesti että tietopuolisesti näihin uudistuksiin, ollessasi täällä tieteemme keskuksessa. Mitä arvelet, eikö kannata harkita ehdotustani?
— Se olisi minun pelastukseni, jupisi tohtori, tarttuen hänen käteensä.