— Minun ehdotukseeni kuuluu vielä jotain muutakin, jatkoi Liisa pitkäveteisesti. — Jos sinä päätät jäädä vastaiseksi tänne, niin tulee meidän välimme hyvin nurinkuriseksi, kuten itse ymmärrät. Sinä tarvitset edelleen huolekasta hoitoa ja hiukan kodikkuutta ympärilläsi, mutta Paula on vielä liian nuori, voidakseen sinua siinä suhteessa täysin tyydyttää ja sitä paitsi tulisi hän alituiseen horjumaan isän ja äidin välillä. Sen vuoksi en löydä mitään muuta keinoa, kuin että meidän kolmen täytyy asua yhdessä. Tahdotko sinä, Frans, vielä kerran minua omaksesi, ja minä lupaan Jumalan avulla olla sinulle parempi ja uskollisempi vaimo kuin muinen?
Hän käänsi vehmaat, voimakkaan sisäisen liikutuksen kirkastamat kasvonsa tohtoriin ja ojensi hänelle luottavasti kätensä: — Tahdotko, Frans?
— En, en — takelsi tohtori vapisevin huulin — sinun jalomielisyytesi, Liisa, on suurenmoista ja sinun naisellinen osanottavaisuutesi uhraavaista, mutta minä en ole kuitenkaan niin kurja kuin luulet. Minä en ota vastaan sinun uhriasi, sillä minulla on vielä jälellä hiukkanen kunniantuntoa; siksi en voikaan koskaan sallia nuoren, kukoistavan naisen yhdistävän kohtaloaan vanhaan raajarikkoon.
Liisan silmät täyttyivät kyynelistä: — Rakas Frans, ajattele lastamme, se tekisi hänet onnelliseksi.
— Liisa, älä kiusaa minua, se olisi liian suuri onni…
— Minä luulen Jumalan tahtovan niin — sanoi Liisa hiljaa. Hän ajatteli niitä monia öitä, jolloin hän akkiloi tätä asiaa, jolloin hän rukoili valoa ja johdatusta, kunnes vihdoin hänen sisimmässään selveni, että juuri niin tuli kaikkien ristiriitaisuuksien päättyä, eikä kuinkaan toisin.
— Koettakaamme vielä kerran Jumalan avulla, Frans!
Tohtorilla oli sisäisen taistelun hetki, hän hengitti raskaasti. — Oletko ajatellut ja harkinnut kaikkia puolia, Liisa? kysyi hän vapaisevalla äänellä — maailman tuomiota, ystäväisi paheksumista, vapauttasi, riippumattomuuttasi, kaikkea, mitä aijot uhrata minun tähteni?
— Olen!
— Tiedä, että kun me menimme naimisiin, en minä ymmärtänyt sen aarteen arvoa, jonka silloin sain, mutta nyt on toisin, Jumala auttoi minua, ja jos sinä vielä kerran tulet minun omakseni, ei mikään maallinen valta voi meitä eroittaa. Pilkkaa sinä minua, Liisa, naura sinä, joka olet nuori ja kaunis, vanhan virheellisen miehen tunteille, miehen, joka vasta nyt elämänsä iltahämyssä on oppinut tuntemaan rakkauden salaisuuksia. Minä rakastan sinua, Liisa, minä en voi sille mitään!