— Sitä voihkin niin, sitä oihkin niin
on minulla viime koitos.
Jos et mua käsitä, ymmärrä,
niin lähden täältä loitos.
— Sinut käsitän ja ymmärrän,
olet unteni ihmelapsi.
Puhu minulle niinkuin itselles,
tule syliini, silkkihapsi.
— Olen äiti ja mulla on lapsonen,
Sen alkuna vieras miesi.
Kuka, mikä ja mistä, miksi niin?
sen yksin taivas tiesi.
Pois käännän kurjat kasvoni
rinnassa tuska ärjyy.
Kun uskallan sua katsoa,
niin huules hiljaa värjyy.
— Tule tänne luokseni, rakkaani,
tule kotiin turvaan taaton,
Jo tarvitsette äiti ja laps'
hyvän, oikean miehen saaton.
LAPIOLLA.
Kirkkomaalla mustat hongat murhevirttä huminoi. Taivaan harmaat pilvenlongat, kelle tulta tuomaroi?
Yksin hautaa papin kanssa
äiti lemmenlapsensa.
Pappi lukee loihtujansa, —
äiti tuhkan harmaana.
— Joutuisammin pappi kurja,
pitkine sun metkuillesi
Luonnon suuri tuska hurja
huutaa alla valheittes.
— Suru suuri ongelmoinen
viepi ajun aivoista.
Keppikerjäläinen, loinen
lienen elon vaakassa.