Niinkuin hullu raivota ja palaa
tahdon! Kuolla tahdon syleilyysi,
outo armas! Sinun eikö syysi,
muuta etten enää halaa?
HÄÄTÖN.
Häitä en mä koskaan saanut, morsian en ollut milloinkaan. Tuskaa täynnä olen maannut lemmenvuoteellani ainiaan.
Yöstä näin mä kerran unta,
häitäni mun tutut tanssivat.
Vaatteet mulla valkeat kuin lunta,
päässä huntu, myrttikiehkurat.
Niinkuin isä kuiski mulle
sulho sanoja niin helliä.
Lapsellensa piinatulle
ikuisesta puhui lemmestä.
— — —
— — —
Kera kalman herran kulen
kohta tuonen lehtoon lempeään.
Armas, armas silloin tulen
häitäni mä sulta pyytämään.
Tulethan sä silloin mukaan täytäthän sä viimein pyyntöni! Pahaa ei tee meille kukaan — sua piru vie, mua enkeli!
TAATTO.
Toisemme tunsimme, — unta näin, ja löimme käden käteen. Oli yötä, vain yötä takana, jo näimme kirkkaan säteen.
Hän kertoi minulle itsestään
niin surullisen sadun.
Mut minä salasin viimeiseen; —
mitä murhein muistan ja kadun.
— Mitä voihkit niin, mitä oihkit niin,
ei eroita meitä mikään?
Tätä onnea tuskin tavataan
tuhanteen ihmisikään.