Kun lintu kastanjassa
ei vielä viserrä,
on kasvot ikkunassa
niin kalvaat äkkiä.
Mua sairas rakas veli
on tullut katsomaan.
Kovin kärsien kotona eli,
enin rakasti siskoaan.
Hän katsoo mua niin kummaan
kuin silmänsä särkyisi,
Kuin murheittensa summaan
yks'syy minun syntini.
Hän ottanut orjan vaivan,
kevytmielin kun nautin vaan.
Pian nääntyy taakkaan aivan
ja kaatuu kuolemaan.
En unhoita tuota yötä, en unta tuskaista. Taas rukoilen, teen työtä, — sain rahtusen onnea!
CASENTINO.
Casentino loistaa kuutamossa,
Casentinon koski hiljaa laulaa.
Illan yö jo verkkoihinsa paulaa,
kuiskii, nauraa ruusustossa.
Puiston puissa, teillä, penkereillä
tulikärpäs-parvi loistaa, liitää.
Nekin jälkeen armaittensa kiitää,
yksin joku harhateillä.
Casentino taivoon asti piirtyy,
tähdet hymyilevät avaruuteen.
Kuuhut-ukko suhteeseen taas uuteen
lempeen himoo, vitkaan siirtyy.[5]
Jotain himoo munkin sydämeni,
maa jo vankka altani mun vaipuu.
Uhkaa mua öinen musta kaipuu, —
rakkauteen usko meni!