Kärsinetkö nyt sä hiukan ees,
lähtenyt kun kauaks' olen.
Kun en enää tahdo sinua,
teitä toisten polen.
Siitä viis, mä mitä tumienkaan!
Sulle tahdon tuskan tuottaa!
Ettet vois mua unhoittaa,
myrkyn tahdon suoniis juottaa.
Ilta on niin tumma, hiljainen,
koski huokaa alla puiston.
Mun kai luulet sinuun kätkevän
murhaajan jo muiston!
POROPORVARI.
Ilta tummuu, synkkenee, kukka silmän sulkee, Yli kotirannan veen jäinen viima kulkee.
Kipeänä vingahtaa
pihakoira parka.
Sisään vinnin akkunaan
lentää kyyhky arka.
Mieli minun pahenee,
ilta, ilta tullut!
Ovat haaveet haihtuneet
vähitellen, hullut.
Laskelmia täynnä on
pieni kananpääni.
käynyt kuuroks' entinen
omantunnon ääni.
Vielä voi mua inhoittaa, parhain kuolla oisi! Mutta — poroporvari, kuinka kuolla voisi!