Olet liian varma uhristas
on keinoa kurjalla kaksi.
On sulhonsa toinen kalpea mies
ja käy yhä rakkaammaksi.
Sen tietää kaikki, kuka se on,
ja toinen apu on runo.
Mut hornan noituma ollut lien,
kun niitä en enää puno.
Tule takaisin laulu ja runous,
tule hurjaan kuoleman hätään.
Sinun tuoksuvan tuoreine tuulines,
puhu lempeni haavaan mätään.
Minä mykkänä seison edessäs
mut salaa rintani riehuu.
Näin sydän kurjan syntisen
kai helvetin tulessa kiehuu.
Sano, ymmärrätkö laisinkaan
on suurin lempi vaiti?
On lempivä kaunein peitteenään
tuo kuoleman valkea raiti.
Sinä hymyilet vain pilkkasuin,
kun runoni pöydällä makaa.
Ja hyvä on runo, syväkin,
ihan jumalattoman vakaa.
Sinä nyökkäät hieman auliimmin,
jos kunnian vois niistä niittää,
jos Otava ne kustantaa
ja Leino hyviksi kiittää.
Mut silloin saada myöskin voin
tuhannen kirkasta markkaa!
Mua huumaa mitä aikaan saa,
en lukua pidä tarkkaa.
Taas matkustan pikaa etelään,
Cashinein pääsen puistoon.
Mitä siellä nähdä kaikkea sain
jäi kaihoavaiseen muistoon.
Oi tulisi taaskin vastaani
tuo Mexikon poika tumma!
Oli Espanjan kuninkaan jälkeinen
ja minulle katse kumma.