Nyt sulla aina kiire on!
Voi, aika suloinen,
kun vankina voit istua
lempemme poloisen.
Mun silloin sykki sinulle
vain puoli sydäntä.
Nyt tiedät, että täysi lyö,
oi, julma ystävä.
Sun jalkojesi juuressa
yhä makaan rukoillen.
Jos vika oiskin minussa
niin toivon — epäilen.
Ja jos vain tunteen hartaimman nyt soisit ehdoksi, niin kuluttaisin mielellä vaikk' kivet altani.
* * *
Vaan taaskin tässä suotta lien riehunut, raivonnut. Rakas viimein vain nektareita oli Bachuksen maistellut.
Tosin ikävä, että hän silloin
tyly, epähieno on niin.
Minä tilassa siinä kohoon
huippuihin korkeimpiin.
Niin haikeasti haastan
kaikesta kauniista.
Ja usein haastanut vallan
olen kauniista ruusuista.
Mä niissä hekkumoitsen
kuin itse Strindbergi.
Mut kaikkein kauneimmasti
puhun ruusuista häissäni.
Rakas sydän, sä yksin tunnet
sen, seikan totuuden, —
millaiset verihäämme,
miten hurmeiset ruusut sen