Jotakin oli mennyt hukkaan hänen vaivoistaan, hänen kättensä työstä.
Miksi se tällä kertaa niin kipeästi koski, vahinkohan ei ollut itsessään niin suuren suuri?
Hän avasi ullakon luukun lukeakseen uudelleen Antsin kirjettä, jossa Ants ilmoitti saaneensa viran Pensan kaupungissa, ja astuvansa siihen jo heinäkuun alussa.
Raudjalg luki lukemistaan, kunnes ei enää ymmärtänyt sanojen sisältöä.
Raudjalg vanheni nopeasti kerran alkuun päästyään. Hän oli merkillisen kauan säilynyt, mutta nyt valkenivat parta ja hiukset muutamassa kuukaudessa.
Hän oli hajamielinen, opetuksessaan välinpitämätön. Öisin hän ei saanut unta, vaan oli muuttanut vakituisesti takakamarin sohvalle, ettei äitiä häiritsisi. Mutta ei hän sielläkään koko yötä pysynyt, kynttilä kädessä hän kulki pitkin koulutupaa, istahti opettajatuolilleen, tyhjiä penkkejä tyhjin silmin katseli. Joskus istui harmoonion ääreen, sormillaan koskettimia tapaili, jaloin polkematta pitkiä kappaleita soitteli, joita ei muitten kuulo tavoittanut kuin hänen omansa.
Karttaa hän usein tutki ja mittaili matkaa Tarton ja Pensan välillä.
Mutta se ei siitä lyhentynyt, vaan pysyi yhä viitenä vuorokautena.
Kevättalvesta hänen unettomuutensa vihdoin kävi siksi sietämättömäksi, että äiti sai hänet lääkärille. Lääkäri koputti ja tutki hänet perinpohjin, kaikki oli tervettä hänen raudanrakenteisessa ruumiissaan, joka ei ollut vielä yhtäkään tarttuvaa tautia potenut, sydän ja keuhkot kuin nuorella ikään. Lääkäri oli kahden vaiheilla, vihdoin kysyi, polttiko Raudjalg.
Nyt tuli ilmi kotipalturit ikkunan alla, ja aamusta iltaan savuava piipunnysä.
Lääkäri kielsi jyrkästi tupakoimisen ja käski äidin pitää huolta siitä, että kieltoa todella noudatettaisiin.