Nyt se siis oli hänelle selvillä.
Harmaitten silmien väliin vetäytyi vako, samanlainen kuin isällä, — vakaantui sijalleen ja jäi siihen eikä enään entiselleen siliytynyt.
20.
Eräänä aamuna Ants oli noussut tavallista varhemmin mesikennoja kokemaan. Mehiläiset olivat pari viime päivää häärineet kukkivassa vadelmapensaikossa, ja hän tahtoi saada puhdasta vadelmamettä.
Oli kirkas poutapäivän aamu hänen astuessaan puutarhaan.
Vadelmapensaikon takaa, aidan nurkkauksesta oikeni pitkä, ohut sauhu, ja tuttu kotipalturin tuoksu pisti nenään.
Vasten tahtoaan hän astui pari askelta lähemmäksi.
Omenapuun alla, puoleksi lahonneella penkillä, joka melkein peittyi korkeaan ruohoon, istui isä hartaasti piippuaan imien. Vihreä valo leikitteli hänen valkeilla hiuksillaan, hän oli paitahihasillaan.
Jotain entisestä lapsellisesta tyytyväisyydestä kajasti hänen kasvoillaan, jotka muuten näyttivät vanhentuneilta ja riutuneilta. Jotain uskomattoman juhlallista ja totista oli hänessä, mutta kaiken sen alta ikäänkuin pilkisti vahingonilo siitä pikku huvista, jonka hän vastoin kieltoa ja varkain oli itselleen hankkinut.
Ants aikoi hiipiä yhtä hiljaa pois kuin oli tullutkin.