Ants kuunteli, — hymähtikö äiti, — eikö hän hengittänyt kuin nukkuva?
Ja isä, joka vaan kertomistaan kertoi, mitä tekisi, jos raha-arpajaisissa voittaisi korkeimman voiton, kaksisataa tuhatta ruplaa.
Ants kuunteli.
Kouluja isä perustaisi, kauniita, suuri-ikkunaisia ja korkeaseinäisiä taloja rakennuttaisi, järvien rannoille ja jokien varsille. Hänen kouluissaan kävisivät lapset puhtain pukimin ja sileiksi suituin hiuksin, ei valittaisi vatsa tunnin kuluessa tyhjyyttään, sillä alati kiehuisivat suloista höyryä henkäisevät liemipadat. Ilmaiseksi hän kaiken jakaisi, köyhinkin irtolaislapsi pääsisi hänen opetuksestaan osalliseksi. Ja rukoilisi keisaria, suurta hallitsijaa, Jumalan nimiin palvoisi, että antaisi keisari lapsiin tiedot äidinkielellä istuttaa, hän puolestaan antaisi kaikki kaksisataa tuhatta ruplaansa.
Niin isä öisin kouluja perusteli, ja niitä kasvoi kuin sieniä sateella, isän kaksisataa tuhatta ruplaa lankesivat kultasateena maahan, ja kohta iti kouluja kaikkialla. Koko maa oli niitä täynnä, ja kaikki maan asujamet hyviä ja viisaita.
Eräänä päivänä Ants hengästyneenä syöksyi sisään.
"Isä, posti on tullut!"
Hän näki isän piirteitten kummasti pingoittuvan ja äidin kääntyvän takan äärestä ja huolestunein katsein seuraavan isää. Isä meni suurin askelin takakamariin ja sulki oven, he äidin keralla molemmat kuulivat, kuinka lukko naksahti.
Mutta äiti vaan tyynesti puuroaan hämmenteli, hyräili sitä tehdessään, vahvat käsivarret puolipaljaina tulen valossa. Antsin oli turvallista olla äidin läheisyydessä ja katsella, kuinka hän nosti nokisen padan lieden äärelle.
Pari kertaa äiti meni varpaillaan takakamarin ovelle ja kuunteli.