Pitäjäntuvalla hän järjesti sinne saapuneen postin, eroitteli papille tulevat kirjeet ja nosti kirkonkirjat pöydälle. Tuontuostakin hän tapasi kätensä takin taskua kopeloimasta.
"Äh, — mitäs nyt, — johan nyt…"
Hän oli tiukka tupakkamies, mutta jätti aina kirkkoretkellä piippuvehkeensä kotiin, ettei joutuisi kiusaukseen.
Ehtoolliselle pyrkijöitä ilmestyi ovipieleen. Raudjalg pani silmälasit nenälleen ja availi kirkonkirjaa.
"Minä olisin tullut, — tuota — vaimoni ja tyttäreni kanssa…"
Raudjalan sinertävät, mustakulmaiset silmät pysähtyivät, heräsivät hajamielisyydestään.
"Mäe Priidu?" hän kysyi.
"Niin, oikein."
Raudjalg tuumaili tuokion, taisteli kaikki hajoittavaa levottomuutta vastaan, joka uhkasi sumentaa ajatukset.
Sitten hän kirjoitti, — itse ulkomuistista ääneen lukien, tavu tavulta: