"Mäe Priidu Allik, — hänen vaimonsa Viiu, — tyttäret Leeni ja Liisa
Vilhelmine…"
"Ei kuin Liisa Karoline", oikaisi mies.
"Liisa Karoline", kertasi Raudjalg. Hänen silmänsä pysähtyivät mieheen, kuitenkaan häntä katsomatta.
Hänellä oli erinomainen muisti, hän tiesi ulkoa useimpain pitäjäläisten nimet, kirkonkirjoihin vilkaisematta.
Kirkonmäellä hän sai käsiinsä kellonsoittajan.
"Ovatko virren numerot kunnossa?" hän kysyi.
Hän aikoi mennä eteenpäin, mutta muisti yhtäkkiä jotain, katseli uteliaana ja tarkkaavasti kellonsoittajaa ja tarttui häntä rintapielestä.
Nähtävästi hän aikoi sanoa jotain, mutta ei tahtonut samalla itseään ilmaista.
Hän tempaili neuvottomana kellonsoittajan takin nappia, molemmat olivat hämillään.
"Kuinka sinä nyt tulet toimeen ilman vaimoihmisen apua?" Raudjalg sai sanotuksi hiki otsalla.