Niin oli tapahtunut usein ennenkin, mutta ei koskaan näin tärkeässä asiassa.
Äiti olisi tahtonut Tarttoon kaikenlaisista käytännöllisistä syistä, jo yksistään Antsin koulunkäynnin vuoksi.
Isä kuulumattomalla lujuudella ilmoitti päättäneensä jäädä paikoilleen. Tämä oli hänen ensimäinen virkansa, jonka Jumala itse oli hänelle osoittanut, hänellä ei ollut oikeutta luopua siitä leveämmän leivän tähden.
Äidin kävi kuten joskus ennenkin, isä oli hänelle yhtäkkiä käsittämätön ja vieras. Sillä Raudjalan luonne oli tavallisissa oloissa läpinäkyvä ja selkeä kuin hyvä hietapohja kirkkaassa vedessä. Mutta joskus velloutui kirkas vesi, nousi sisäisiä pyörteitä, ja pohja petti.
Kun isä kerran sen puolen olennostaan näytti, sai hän aina tahtonsa läpi. Niin nytkin.
Sensijaan päätettiin lähettää Ants seuraavana syksynä Tarton lukioon.
6.
Antsin lukio oli kaupungin vilkasliikkeisimmässä osassa ja hallitsi rakennuksillaan kokonaista katuneliötä. Sen rakennukset olivat kaksikerroksisia, likaisen keltaisia ja ympäröivät umpipihaa, johon ei näkynyt muuta kuin kaistale taivasta ja katon yli katsova, läheisen Johanneksen kirkon leveä, punainen torni, jolla kaupungissa oli yleisesti käytettynä nimenä: punainen lehmä.
Kolmannella luokalla oli historiantunti. Ensimäinen neljännes oli kulunut, kuulustelua kesti yhä. Ants istui keskirivissä, suuressa jännityksessä, hän odotti vuoroaan. Hän oli puolen yötä valmistanut läksyjään ja tiesi osaavansa, — ainoa, mistä hän ei ollut ihan varma, oli venäläisten sanojen ääntäminen, sentähden hän äänettömästi, ainoastaan suutaan liikutellen toisti itsekseen vaikeimpia.
Toisesta rivistä oli kaksi poikaa ollut esillä. Ants kohotti päätään, nyt kai hänet kutsutaan.