Hänellä oli läksyn kaikki sanat päässä, mutta kun opettaja sovitti hiukan toisin kysymyksensä, kuin mitä hän oli odottanut, ei hän heti tavoittanut vastaavia venäläisiä sanoja.
Hän punastui, joutui hämille, vastaus oli päässä valmiina, mutta sanat puuttuivat.
Vihdoin opettaja hiukan auttoi, hän pääsi tutulle ladulle ja lasketteli ulkoa-opittua.
Hän sai kolmosen.
Itsekseen hän tiesi taitonsa viiden arvoiseksi.
Hän laski, ettei häntä nyt kuulusteltaisi neljään tuntiin, jos opettaja pitäisi kiinni järjestyksestä.
Vaikka hän kuinka koettikin ponnistaa vastaan, tuli seuraavalla kerralla läksyä lukiessa jonkunlainen veltto antaa-mennä-tunne, hiljainen kiusaus, — maksoiko todella vaivaa näin väsyttää itseään?
Kaksi kertaa hän pääsi sen tunteen herraksi, kolmantena sattui olemaan kaupungissa mihklipäivän markkinat, Ants meni ajamaan karusellissa ja tuli seuraavana historiantuntina ihan valmistumattomana luokkaan.
Vaikka melkein varmasti tiesikin, ettei tänään kuulusteltaisi, oli hänellä koko ajan epämieluista olla, levoton häpeä hämmensi häntä, hän oli hienossa hiessä, ja katse riippui koko ajan opettajassa. Mutta tunti kului onnellisesti, ilman että häntä olisi huudettu esille.
Senjälkeen hän taas pitkät ajat valmistautui huolellisesti joka tuntiin. Vasta keväällä, kun Emajoki tulvi, ja pienet, punavalkoiset veneet odottivat Puusillan alla, hän taas joskus laiminlöi lukunsa.