Mutta selittämätön heikkous lamautti hänen jäsenensä ja kangisti hänen kielensä.
Ja yhtäkkiä pääsi hänenkin kurkustaan nauru, mutta niin luonnoton ja omituinen, että hän itse säikähti.
Opettaja katseli heitä, aikoi tarttua viivoittimeen, mutta antoi sen vaipua.
"Tytärvainajani tähden, — tytärvainajani tähden — — o, meine arme, arme Tochter!"
Hän ei lopettanut lausettaan, vaan peitti kasvonsa ja istui liikkumatta.
"Meine arme, arme Tochter…!"
Yhtäkkiä joku kuiskasi:
"Nahjus itkee!"
Nauru ja rähinä taukosivat hetkeksi.
Nahjus itki todella, nyyhkyttämättä, keltaisen, velton kaulan jänteet vaan pingoittuivat.