"Ohoo, — me saamme kuulla uutisia, — vai hampaat ja kieli — — Käyttäkää sitten niitä, herran nimessä, — vielä kerran, — sama lause vielä kerran — —!"
Ants kertasi vastauksensa, mutta tunsi itsekin, kuinka aito virolaisina suhu-äänteet sihahtivat.
Takanaan hän kuuli tirskuntaa.
Hän tunsi kuuman virtauksen kohoavan korviaan kohti, ne alkoivat suhista, — yhtäkkiä hän päästi huuliltaan kokonaisen virolaisen puhetulvan, tietämättä itsekään, mitä sanoi, kuunnellen vaan omien sanojensa tuttua sointua.
Opettaja ällistyi ensin hieman, mutta tointui pian.
"Raudjalg luulee kai siirtyneensä apostolien aikoihin, — ja Henki tuli hänen päällensä, he rupesivat puhumaan kielillä — niinkö?"
"Kaksi tuntia jälkeenistuntaa sunnuntaina", hän jatkoi kylmästi.
Uskontotunnit olivat luterilaisilla ja kreikanuskoisilla erikseen. Kreikanuskoisia opetti punapartainen pappi, joka vahvasti öljysi hiuksiaan, he lukea pomiloivat muuatta ijänikuista kirkkokieltä, jota ei ainoakaan elävä olento enää puhunut, ainoastaan kuolleet kirjat.
Luterilaiset saivat uuden uskonnonopettajan, josta edeltäpäin tiedettiin, että hän oli mukava mies. Mutta missä se mukavuus piili, siitä ei ollut toinen toista viisaampi.
Ensimäisenä tuntina vallitsi luokalla utelias odotus.