Opettaja heitti jalkansa ristiin.
"Mitä jos minä kertoisin teille silkkimadoista ja silkinviljelyksestä, — hyvin tuottava ja huvittava elinkeino. Olen itse ollut ulkomailla paikkakunnalla, missä sitä harjoitetaan, ja minun täytyy sanoa…"
Ants hämmästyi niin, ettei ensin kerinnyt kuuntelemaankaan.
Mutta yhtäkkiä hän keksi, että tämä varmaan olikin sitä kehuttua mukavuutta.
Hän kuin loukkaantui ja vieroksui, oli häpeissään eikä tohtinut nostaa silmiään vierustovereihinsa, muisti tahtomattaan äkkiä isän, — isä istuu suutaripöydän ääressä ja nakuttelee puunauloja kengänpohjiin ja kertoilee raamatullisia kertomuksia.
Ja sitten muistui yhtäkkiä mieleen hämärä, hiljainen kirkko, jossa isän urkusäveleet harhailivat, ja johon kapeista, lyijynkarvaisista ikkunoista valo virtasi.
Mutta samalla hän tapasi itsensä kuuntelemasta, kuinka silkkiä kehitettiin koteloista.
Hän tunsi olevansa kuin raskaassa painolastissa ja teki epätoivoisen yrityksen työntää kaikki epäilykset ja sydämen kolkutukset yli laidan. Se onnistuikin, mutta vaan osaksi, — sydämen pohjalle jäi yhä jotain raskasta.
Seuraavaa uskontotuntia odottivat pojat jännityksellä, ja vastoin tavallisuutta osasivat kaikki loistavasti läksynsä.
Katkismus kalahteli, kirkkohistorian uskonriidat olivat kaikessa epäselvyydessään päivänselviä, — samoin oli uutta läksyä selitettäessä merkillisen selvää ja ylösrakentavaa, että kääntymyksessä opettajan sanojen mukaan oli viisi eri astetta eikä esimerkiksi kuusi tai kolme.