Melkein joka kerta, kun luonnontieteenopettaja ja rehtori tapasivat toisensa koulun käytävässä, saattoi kuka tahansa kuulla seuraavan keskustelun:
"Feodor Ossipovitsh, — suvaitkaa minun ilmoittaa, — ilma luokkahuoneissa on tänään sietämätön."
Johon rehtori narisevalla äänellä vastasi:
"Olenhan sanonut teille, Pjotr Ivanovitsh, — omin päin en voi ryhtyä mihinkään, — mutta teidän tähtenne voin esittää asian tulevassa opettajakokouksessa."
Opettajakokouksessa päästiin niin pitkälle, että asiasta lähetettiin anomus Riigaan kuraattorin kansliaan, koulun sinetti alla.
Koko koulu seurasi jännityksellä ilmanvaihtajajuttua, ja sen vähäisimmätkin yksityisvaiheet olivat kaikkien tiedossa.
Eräänä päivänä ilmestyi rehtori luonnontieteenopettajan kanssa luokkaan, — hän oli yhtäkkiä keksinyt, että anomuksen yhteydessä piti olla täydelliset piirustukset ilmanvaihtajain mahdollisista paikoista.
Luonnontieteenopettaja seurasi hermostuneen näköisenä hänen jäljessään ja kierteli viiksiensä päitä.
Ei mikään ehdoitettu paikka kelvannut rehtorille, — mikä oli liian katonrajassa, mikä liian matalassa, — missä taas oli tarjona vedon vaara.
Mutta yhtäkkiä hän ratkaisi asian.