"Raskaaksi käy rämpiä ummet ja lammet, vaikka taivas sateesta ratkeisi, — ja huonosti maksavat saksat, — ei tahdo riittää särpimiksi niin suurelle joukolle."
Hän oli yhtäkkiä huolien painostama, ei ollut mitään jäljellä metsien miehestä.
"Kesällä minun eukkoni, — se tuota noin, — taas, — se on jo kuudes…"
Mutta Ants tuskin kuuli, se meni häneltä ohi korvan, katse vaan ajatuksettomassa levossa harhaili taivaan hattaroissa.
Hänen nuorissa jäntereissään tuntui työnväsymyksen siunaus.
12.
Kesä kului.
Isän oli tapana joskus ottaa Ants kuulusteltavakseen.
Kuultuaan Antsin askeleet koulutuvasta hän etusormellaan takakamarin ovenraosta viittasi, myhäillen: "tulehan vähän tänne, Ants!"
Itse työnsi silmälasinsa käyrältä nenältä otsalle.