"Näin minä — nyt olen tähän kirjoittanut."
"Olenko oikein arvannut, Ants —?" tuli hetken päästä.
Ants riipi suurta kastanjanlehteä, joka oli sattunut hänen käsiinsä, nyhti ja repi…
Sydän oli rinnassa kivenä.
"Kai se sitten — Niin, — mitäpä tästä nyt tämän enempää."
Isä oli noussut.
"Sinä et siis aio papiksi."
"En, isä."
"Vai niin… Niin, niin… Jos jättäisit minut yksin hetkeksi…"
Avain kiertyi lukossa kerran, kahdesti.