Antsin kahdeksankieliset kirjat viipyivät kauan kiertomatkallaan. Jäljestäpäin hän sai kuulla, että itse kuraattori oli puhunut hyvän sanan hänen puolestaan, koska kirjojen monikielisyys oli herättänyt hänen huomiotaan ja pannut hänen kiinnittämään toiveita kysymyksessä olevaan nuoreen mieheen.
Rehtori itse antoi ne hänelle takaisin.
"Teidän harrastuksenne haaraantuvat liian monelle taholle, Raudjalg. Teiltä ei vaadita mitään muuta, kuin että osaatte läksynne ja suoritatte tutkintonne. Kaikki muu on turhaa ja teidän ijässänne vahingollista."
Ants kuunteli pää nuokuksissa. Rehtorin sanat tuntuivat hänestä tosilta, hän alkoi itsekin yhä selvemmin käsittää, että kaikki muu oli turhaa.
Kirjoitelmiaan hän ei uskaltanut takaisin kysyä, siinä varmassa vakuudessa, että ne olivat menneet kaiken maailman tietä.
16.
Ants oli maalle tultuaan pian selvillä siitä, että kotona oli jotakin painostavaa ilmassa, jokin salaisuus mielissä sakoamassa. Isä ja äiti puhelivat pitkään iltasin, oli ikäänkuin asioita olemassa, joista he eivät päässeet irti.
Kuin sivumennen Ants sai tietoonsa, että keväällä oli käynyt uusi koulutarkastaja. Hän tiesi ennestään, että tarkastuskäynnit olivat isän kovimpia koetuksia, jolloin hän kadotti tavallisen tyynen tasapainonsa ja hiljaisen varmuutensa. Mutta tällä kertaa lie tapahtunut jotain erityistä. Äiti antoi vältteleviä vastauksia, mutta sen verran Ants kuitenkin ymmärsi, että tässä kohden luotirihma pohjasi.
Eräänä iltana postin saavuttua hän luki sanomalehdestä uutisen, että kansakoulunopettajain apurahasto, jonka perustamissäännöt olivat viruneet kaikissa mahdollisissa virastoissa jo kymmenisen vuotta, saamatta vahvistusta, oli vihdoin päätetty hajoittaa, ja yhdistys, joka oli asian alkuun pannut, oli ostanut itselleen osalla rahoista biljaardipelin.
Ants tiesi isänkin olleen hommassa osallisena.