Mutta yöllä, saamatta unta takakamarin kovalla puusohvalla, hän nousi, meni makuuhuoneeseen ja herätti äidin.
"Se on kaikki siksi, että rahat olivat käyneet minulle niin rakkaiksi", hän sanoi.
Äiti, puoliksi unen horroksissa, sanoi jyrkästi:
"Mitä turhia, — varkaitten syy se oli, ja ihmisten pahuutta."
Isä palasi takaisin yhtä rauhattomana.
Seuraavana päivänä hän irroitti seinästä särjetyn kaapin ja kantoi sen ullakolle.
Hänen oli puolta kevyempi olla, kun nurkka tyhjänä paistoi.
Mutta kun Antsin oli kesän lopulla lähdettävä yliopistoon, kutsui isä hänet huoneeseensa.
Isä oli hyvin hämillään, mielenliikutuksen vallassa.
"Tässä on sinulle kaksikymmentä ruplaa", hän sanoi.