"Minun… minun…", hän kuiskaa. "Tämä on ylösnousemus minulle."
Hän jää seisomaan metsänlaitaan, siihen, missä polku Leppäniemeen kääntyy, siksi kunnes tuli on sammutettu Kirstin yliskamarissa ja valkeat verhot laskettu eteen.
6.
He olivat kihloissa melkein vuoden.
Kun Pentti kerran Kirstiä suudeltuaan puoleksi leikillä, puoleksi tosissaan, kysyi, oliko kukaan häntä ennen suudellut, punastui hän siitä tulipunaiseksi:
"Kuinka Pentti taisi jotain sellaista luulla? Ei kukaan, — ei koskaan.
Isä tietysti, — aikoja sitten."
Mutta Pentti kysyi yhä uudestaan ja uudestaan: eikö kukaan todella, — eikö leikilläkään?
"Ei, — ei, — ei koskaan."
Seuraavana päivänä hän tuli Pentin luo tunnustuksille. Aivan hän oli unohtanut, — kerran koulu-ajalla, jossain panttileikissä… Niin, hänen oli täytynyt lunastaa panttinsa suutelolla, ja hän oli pannut vastaan, oli juossut huoneesta huoneesen, mutta se nuori ylioppilas oli tullut jäljestä ja vihdoin saanut kiinni, puristanut päästä ja suudellut… Mutta Kirsti oli purrut häntä huuleen…
Kerran jäljestäpäin hän teki saman tai melkein saman kysymyksen, — niinkuin luuli, — Pentille.