Hän miettii hetkisen. "Se on rikos, koska minä sen rikokseksi tunnen", hän vastaa pienellä pään liikkeellä.
He istuvat äänettöminä, toivoen pois tästä paikasta, joka äsken oli kietonut heitä yksinäisyydellään ja nyt heitä sillä rasittaa. Yhtäkkiä heitä alkaa vaivata kahdenkesken-olo, ja vieras, kylmä tunne hiipii heidän välilleen. Tyttö kulkee heidän ohitseen ja katsahtaa heihin kummastuneena.
Kirsti nousee seisomaan ja pysähtyy Pentin eteen.
"Mikä meitä on yhdistänyt, Pentti", hän sanoo. "Meidän sielumme ovat niin kaukana toisistaan, ja me ikäänkuin hapuilemme toisiamme pimeässä."
Seuraavana päivänä he lähtevät. Ja matka jatkuu samaan tapaan kuin alussa, ei mitään pitempiä pysähdyksiä missään, — korkeintaan pari päivää, ja sitten taas eteenpäin.
Kirsti ymmärtää, että Pentillä on siinä oma tarkoituksensa. Hän ei tahdo antaa Kirstille aikaa vaipua ajatuksiin. Kirstillä pitää yhä olla jotain uutta ajateltavaa.
Mutta yhä useammin palaa takaisin sama vieras tunne, joka oli hiipinyt heidän välilleen tunturimajan edustalla istuessa.
Ja heille on melkein helpoitus molemmille, kun kesä kallistuu lopulleen, ja kotiinlähtö vapauttaa heidät alituisesta kahdenkesken-olosta.
10.
Kotiin tultua heidän suhteensa muuttui tasaisemmaksi sen kautta, että kullakin oli oma työnsä, eivätkä he ehtineet niin paljon olla yhdessä.