Hän on niin äärettömän arka. Pieninkin ruumiillinen kipu, jollei muuta niin sormen sattuminen, tuntuu koko ruumiissa, ikäänkuin sähkövirta kulkisi läpi. Ja pieninkin mielipaha tärisyttää koko sielua…
Mutta tavallisesti hän hiipi pois, samoin kuin oli tullutkin, ovea avaamatta.
Tänä hänen kaikkein arimpana kehityskautenaan alkoi hänen ennen niin avomielinen sielunsa muuttua suljetuksi.
Toisinaan tuli hänen niin ikävä Penttiä, että olisi voinut huutaa ääneensä, niinkuin silloin oven edessä epäröidessään.
Toisinaan hänessä taas nousi voimatonta vihaa Penttiä kohtaan; hän taisi ajatuksissaan syyttää häntä kaikesta ja samalla häntä suunnattomasti kadehtia, että hän niin helpolla oli voinut murtautua ulos itsestään ja jatkaa elämäänsä, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut.
11.
Kirsti alkoi viime aikoina yhä useammin jäädä pois seura-elämästä ja karttaa vierailuja, ja Pentin yliopistotuttavain tullen hän harvoin poikkesi sisään tervehtimään, silloinkin vaan hetkeksi jääden ja nopeasti poistuen. Mutta hänessä ei ollut jälkeäkään siitä onnellisesta, puoleksi ylpeästä ujoudesta, jolla ensi kertaa äidiksi tuleva nainen kohtaa tarkastavan katseen.
Hänen luoksensa saapui tähän aikaan usein ystävättäriä, enimmäkseen nuoria rouvia kokemuksineen ja neuvoineen, hyväntahtoisen uteliaina, valmiina jakamaan tietojaan ja antaumaan pitkiin, salaperäisiin keskusteluihin. Mutta Kirsti karkoitti heidät kaikki suljetulla hymyilyllään ja taipumattomuudellaan mihinkään selityksiin ja huvittaviin tiedonantoihin.
Hän ei voinut, — ei voinut noille mitään kertoa… Ja kuitenkin hänellä toisinaan oli kalvava ikävä toista naista, ei ystävänä eikä uskottuna, ainoastaan naisena, joka olisi samojen luonnonlakien alainen kuin hän itse.
Naista, joka käsittäisi kaiken sokeasti ja nopeasti synnynnäisellä vaistollaan, — jonka luontainen äidillisyyden tunne olisi herkkä kaikelle kärsimykselle, ja käsi hieno ja pehmeäpintainen.