Oman syyllisyyden tunne heräsi valtavana hänen mielessään, hän ikäänkuin näki oman elämänsä kaikkine erilaisine ja kirjavine vaiheineen. Ja kuitenkin hän samalla tunsi, ettei siihen niin syvää syntiä ja hairahdusta mahtuisi, jota ei tuo tyttö, tuo puhdas lapsi hänen vierellään antaisi anteeksi. Ja hänkö sitten seisoisi epäröimässä, voisiko unohtaa, ettei itse aina ollut ensi sijassa ollut… Oliko hänellä edes oikeutta sitä vaatia…?
Hän kumartui äkillisen mielenliikutuksen valtaamana ja painoi tytön kättä huulilleen.
"Elmi, pikku Elmi, voisitko sinä sitten antaa minulle anteeksi?"
Tyttö katsoi häneen kummastuneena, suurin säikähtynein silmin.
"Mitä sinä tarkoitat, Hannes, — minä en käsitä…"
"Et nyt, Elmi, rakas lapsi, mutta kerran kenties…"
Hän kohotti tytön päätä ja suuteli häntä vielä kerran kevyesti otsalle.
TIEN VAIHTEESSA
Dialogi