Äiti: Siinä ei siis ole mitään perää?
Irma: Ei, äiti!
Äiti: Eikö teidän välillänne koskaan ole ollutkaan mitään?
Irma: Voi, äiti, elä kysele. Puhutaan jostain muusta.
Äiti: Ei, minun täytyy saada se tietää. Sinä olet kerran rakastanut häntä, Irma, eikö niin?
Irma (on vaiti).
Äiti: Rakastat kenties vieläkin…? Irma tyttöseni, sinä olet aina minua kohtaan niin umpimielinen, ja kuitenkin olen äitisi. — Sinun onnesi ja menestyksesi ovat minunkin.
Irma (hitaasti): Oletko varma, että minua sitten ymmärtäisit, äiti?
Äiti: Paremmin kuin kenties luuletkaan. Sinä olet niin samanlainen kuin minä itse; on kuin näkisin sinussa oman kuvani.
Irma: Äiti, mikset sittenkin ruvennut laulajattareksi?