Falk: Sitä minä en kykene ajattelemaan tällä hetkellä. Minun ajatukseni ovat lintuja, jotka lyövät siipensä verille häkin ristikkoon. Niitten täytyy, tiedättekö, täytyy päästä valoon ja valkeuteen. Tulkoon vaan niistä siipirikkoja.
Irma: Minä en tunne teitä enään. Teissä on jotain niin rajua.
Falk: Sitä on minussa aina ollut, Irma neiti, mutta se on kuohunut piilossa kuin maanalainen lähde. Mutta, näettekö, voi olla myrskyjä, jotka yhdessä hetkessä kohottavat pinnalle sen, mikä ennen on ollut pohjalla ja syvällä. — Kuulkaa, neiti, tehän lähdette parin päivän päästä Berliiniin?
Irma: Me emme vielä ole saaneet lopullista vastausta oopperasta, mutta odotamme sitä joka hetki. Ja kun se saapuu, niin — arvatenkin.
Falk: Useammaksi vuodeksi, — eikö niin?
Irma: Ainakin kahdeksi, — sitten tulee kai sopimus uusittavaksi.
Falk: Entäs sitten?
Irma: Sitten? No sitten kai tournée ympäri mailman, konserttimatkoja kaikkialle.
Falk: Ja sitten?
Irma: Oh, — teidän kysymyksenne ulottuvat liian kauaksi tulevaisuuteen.