Mutta Juhannusyö on jo pakanuuden ajoista ollut täynnänsä noituutta, sillä Daimonit silloin kaikki valloillansa vaeltavat, ja noidat mustia temppujansa tekevät yön varjossa. Sillä tänä yönä he käyvät tien risteyksissä sekä kolmen aidan nurkkauksissa ja taikavoitehella veräjiä ja tallinovia voitelevat elikkä kasvavan viljan korret taikasolmuun sitovat, loihtujansa lukien ja näin karjaa ynnä vuodentuloa vahingoittaen. Ja saaren rahvas sanoo, että myös Näkki Juhannusyönä nuoren naisen hahmossa upotettua lastansa etsii.
Niin tänäkin Juhannusaattona Suuremõisan ja lähikylien nuoret lähtivät kaikin kiikulle ja juhannustulillensa, elikkä nuoret neitoset naimaonneansa ennustelemaan yhdeksistä yrteistä. Vaan vanha väki taas valvoi ja talonsa vaiheilla vartiota piti, ettei kukaan taikoja tekemään pääsisi elikkä pahaa silmää muljauttaisi.
Mutta Aalolla, Priidik metsävahdin vaimolla, ei ollut tänä ehtoona menoa minnekkään, vaan hän istui aittansa kynnyksellä.
Niin ehtoo joutui aikanansa, ja mettiäiset lepäsivät mesipuissa, kussa heidän kullainen kuormansakin. Ja kaikki nukkui niinkuin unessa, apuvaimo vuoteellansa, lapsi kehdossa, ja paimenpoika uunin pankolla, niin myös käsikivi, kangaspuut ja kalaverkot seipäissänsä, eikä edes avonaisesta kesäkodasta enää sauhua kohonnut.
Vaan palttinakangas, jonka Aalo talvipuhteina oli raideiksi kutonut, oli levitetty valkaistumaan nurmikolle, ja juoksi pihamaan poikki suviyön valkeudessa niinkuin kellertävä polku.
Niin Aalo aitan kynnykseltä näki auringon, Luojan silmän, yhä alenemistansa alenevan, vihdoin marjanmatalaksi, ja senjälkeen tyystin katoavan, ja kohta ehtoo vilpeni.
Silloin Aalo taas samaiset sanat korvissansa kuuli, mitkä kerran sudenajoissa:
»Aalo, Aalo, — piikaiseni Aalo, — tuletkos sudeksi suolle!»
Mutta ne eivät kaikuneetkaan nyt niinkuin kutsu elikkä houkutus, vaan niinkuin vääjäämätöin käsky, jota totella täytyi, vaikka se kuolemaan ja kadotukseenkin veisi.
Niin tällä erää ei Aalo enää vastustaa voinut, vaan tyyten unhoitti Kasteen Liittonsa, ja että Kristus, meidän Vapahtajamme, hänenkin takiansa on ristillä kärsinyt ja kuollut, samalla muotoa, niinkuin muinoin Herran kansa Israel unhoitti Jumalan ja pelastajansa, sen uljaan Sankarin Gideonin.