Niin yhtenä huomenena tapahtui, että Haavasuon krouvari poikkesi
Priidik metsävahdin pirttiin ja pakinoidessansa sanoi:
»Nyt on minulta taas paras uuhi tiessään, sillä viime yönä raateli sen metsänhalli.»
Niin Priidik metsävahti kohta kyselemään:
»Kerro, kallis kylänmies, kuinkasta tainkaltainen tuho tapahtui?»
Niin Haavasuon krouvari sanoi:
»Viime yönä, koska tarhasta määkinätä kuulin, lähdin katsomaan ja näin metsänpennun lammasten kimpussa. Niin minä sangen nopiasti tuliluikkuni etsein ja sillä vainolaista tähtäsin ja lienenkin sitä jalkaan osannut, mutta lampaan peto sentään saaliiksensa sai ja nilkuttaen metsään juoksi.»
Vaan tuskin olivat nämä sanat hänen huuliltansa lähteneet, kun Aalo, Priidikin vaimo, tuli pihalta pirttiin vesikorvoa kantaen ja nilkuttaen vasenta jalkaansa, joka oli verissä.
Niin Haavasuon krouvarin silmät niin kuin käskystä Aalon jalkaan pysähtyivät, ja hän sanoi:
»Tosin olisi se senpuolesta voinut olla ihmissusikin, sillä sitä ei tapa muu kuin hopialuoti elikkä seljapuun sydän. Niin on ihmissuden villitys jo Hiidenmaallekin ennättänyt, koska Valber Tempan kylästä kuuluu ihmissutena käyneen, ja on nyt vankityrmään ja pyövelin käsiin heitetty.»
Ja hän jatkoi puhettansa, koska hän yhä Aaloa ja hänen jalkaansa katseli: