Niin Priidik metsävahti kysyi:
»Kuinkasta se ulosnäkyy, kuka ihmissutena käy, elikkä mitkä ovat hänen merkkinsä ja tunnustähtensä, että niitä kavahtaa tietäisi?»
Niin Haavasuon krouvari vastasi:
»Tosin löytään ihmissudet katsannoltansa luonnollista ihmistä kalvakammiksi, ja ovat vielä monikahdoilla kulmakarvatkin yhteenkasvaneet, jota Saatanan sillaksi kutsutaan. Ja kuuluu heillä vielä olevan myös ruumiissansa noidanluomia, jotka ovat Saatanan kynnenjälkiä, koska hän ihmiseen iskee, eivätkä kipua tunne, vaikka parsinneulalla pistäisit. Ja jos joskus joku ihminen vuoteeltansa tapettuna tavataan, vähä purema vasemmassa kyljessä, niin se on ihmissuden tekoa, eikä ihmissusi silloin etäällä ole.»
Vaan kaiken aikaa, koska miehet näin keskenänsä pakinoivat, oli Aalo visusti vaiti, niinkuin vesi kannen alla.
Mutta ennenkuin Haavasuon krouvari lähtöä teki, niin hän vielä venytellessänsä hurskaasti huokaseikse ja sanoi:
»Auta, Isä Jumala, sillä me sanomme yhdessä Josaphatin kanssa: etkös tahdo tuomita heitä! Tämä maailma on tosin sangen pahasti kallellansa, niinkuin Mustapeksun riihen katto, ja kaikkien kappalten loppu käsissä, koska jo ihmislapsetkin metsän pentuina juoksee.»
Ja niine puheinensa hän meni menojansa.
Mutta koska Priidik metsävahti ja hänen vaimonsa Aalo kahden pirttiin jäivät, niin Priidik myös Aalon nilkkaa katseli, niinkuin jotain aivoissansa aprikoiden, ja sanoi:
»Mitäs nilkutat, vaimo? Ethän vielä eilen?»